Kuva

Lotta-valokuvanäyttely kaupungintalon aulassa 1. – 8.12.

Tiedote
4.12.2017 10:20
Lotta-näyttely avautui tänään Imatran kaupungintalon aulassa. Näyttely on nähtävissä ensi viikon ajan kaupungintalon aulassa talon aukioloaikoina klo 8 – 16. Näyttelyyn pääsee tutustumaan myös tiistaina illalla itsenäisyyspäivän etkojen aikana klo 21 saakka.

Johanna Karen valokuvanäyttelyn pääosassa ovat sotiemme lotat, jotka lähimmäisenrakkaudellaan ja työllään tekivät suuria tekoja itsenäisyytemme eteen. Kuvien lisäksi mukana on myös lottien omakohtaisia tarinoita. Tekstit on kirjoittanut Pia Warvas.

Suomen tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio, on lupautunut hankkeen suojelijaksi. Näyttely on osa Suomi 100 – juhlintaa.

- Molemmat vanhempani ja myös isovanhempani olivat Viipurista kotoisin ja ehkä juuri siksi isänmaa on minulle tärkeä asia. Lotat unohdettiin sotien jälkeen ja siksi haluan nostaa omilla kuvillani lottia julkisuuteen ja laajempaan tietoisuuteen vielä kun heitä on keskuudessamme, vastaa Johanna Kare kysymykseen, miksi juuri lotat ovat tämän kertaisen valokuvanäyttelyn aiheena.

Näyttely on ennen Imatralle tuloa ollut esillä Helsingissä Sanomatalossa ja Kulttuuritalolla.