
Anne-Mari Kivimäen Lakkautettu kylä–konsertti taidemuseolla 13.9.
Muusikko ja säveltäjä Anne-Mari Kivimäki on koonnut Lakkautettu kylä -konserttiin ainutlaatuisen 10-henkisen orkesterin. Musiikki kulkee seinälle projisoitujen valokuvien kanssa yhtä matkaa 1900-luvun alun kuvitteellisista karjalaisista Suistamon illatsuista tämän päivän valokuvakonserttiin. Konsertissa kuullaan haitari-trancea, sota-ajan suosikkisävelmiä ja karjalan kielistä arkistomateriaalia.
Musiikin ja arkistokuvien sekä Hanna Koikkalaisen ottamien valokuvien myötä sukelletaan Suistamoon, pohditaan evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä ja nykytodellisuutta pienessä venäläisessä kylässä.
Lakkautettu kylä -konsertti on osa Anne-Mari Kivimäen taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Tutkimuksen alkulähteenä toimivat suistamolaisen haitarinsoittaja, tarinankertoja Ilja Kotikallion arkistoäänitteet.
Lakkautettu kylä -albumi on valittu vuoden 2015 kansanmusiikkilevyksi ja se oli myös EtnoEmma ehdokkaana vuonna 2016.
Anne-Mari Kivimäki – Notka-haitari, 5-rivinen haitari, laulu
Piia Kleemola – viulu, laulu
Pekko Käppi – jouhikko, laulu, lyömäsoittimet
Petri Seppälä – trumpetti
Ville Leinonen – laulu, lyömäsoittimet, kitara
Rauno Nieminen – jouhikko, rumpu
Silja Palomäki – klarinetti, laulu
Ville Rauhala – kontrabasso
Meri Tiitola – harmooni, laulu
Timo Väänänen – leukakantele, pyngyr
Äänitekninen toteutus: Jari-Jukka Nippala
Esityksessä ei ole väliaikaa
Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 15 €
Facebook-tapahtuma
https://www.facebook.com/events/1926554417609653/?active_tab=about
Imatran taidemuseo
Virastokatu 1, 55120 Imatra