Kuva
Kaksi henkilöä talvella kävelyllä Vuoksen varrella.

Työikäisten ryhmäliikuntaneuvonnasta apua elintapamuutokseen

Tiedote
15.12.2022 15:47
Ilmoittautuminen tammikuussa aloittavaan ryhmään on auki.

Tarvitsetko tukea kohti aktiivisempaa arkea ja energiaa elämään?

Imatran liikuntapalveluiden ohjaamassa ryhmässä inspiroidutaan ja kannustetaan jokaista löytämään oma tapansa aktiivisuuden lisäämiseen. Mietitään yhdessä millaisilla pienillä teoilla paikallaan oloa voi vähentää.

Ryhmä on tarkoitettu työikäisille henkilöille, joilla arjen aktiivisuus on vähäistä.

- Ensimmäinen pieni askel elintapamuutokselle voisi olla osallistuminen ryhmäliikuntaneuvontaan. Siitä voi alkaa polku kohti itselle tärkeitä asioita. Arjen pieni teko voi olla antaa itselleen lupa saavuttaa omanlainen arki ilman ulkoisia paineita tai odotuksia, kannustaa liikunnanohjaaja Marjo Hiltunen.

Parhaan hyödyn ryhmäliikuntaneuvonnasta saa, kun osallistuu jokaiselle viidelle tapaamiskerralle. Jokaisella kerralla on kaikille sopiva liikunnallinen tuokio, kestoltaan noin 20 min.

Ilmoittaudu mukaan ryhmään, osallistuminen on maksutonta! Ryhmään mahtuu enintään 8 henkilöä.

Ryhmä kokoontuu Imatran urheilutalolla, kokoustila 107:ssä torstaisin 19.1.-16.2.2023 kello 17.30 - 19.00.

Ilmoittautuminen ryhmään 17. 1 .2023 mennessä

Ilmoittaudu mukaan ryhmään liikunnanohjaaja Marjo Hiltuselle joko sähköpostilla tai puhelimitse. Yhteystiedot tämän tiedotteen lopussa.

Lisätietoja:

liikunnanohjaaja Marjo Hiltunen marjo.hiltunenatimatra.fi (marjo[dot]hiltunen[at]imatra[dot]fi), p. 020 6177286

Ryhmäliikuntaneuvonnan aiheet 19.-16.2.2023

1.Lähdetään liikkeelle/tullaan tutuksi
2.Ateria- ja unirytmi
3.Kehonkoostumusmittaus
Arvioi liikkumisesi –verkkosovellus
Tärkeät asiat ja niiden toteutuminen
4.Palaute kehonkoostumuksesta Liikuntakokeilu
5.Askeleet eteenpäin
Toimintasuunnitelma
 
6.Seurantatapaaminen 1-3kk kuluttua

Kommentit 2 kpl

Imatran kaupunki
Keskiviikko
11/01/2023
14:03

Kaikki imatralaiset…

Kaikki imatralaiset työikäiset voivat ilmoittautua ryhmään. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla tai puhelimitse liikunnanohjaaja Marjo Hiltuselle: 

marjo.hiltunen@imatra.fi, p. 020 6177286

167
172
Johanna Lääperi
Torstai
15/12/2022
21:38

Ilmoittaudun mukaan.

Ilmoittaudun mukaan.

177
180

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.