
Sukupolvet kohtasivat yläkoulun oppitunnilla
Uskontotunneilla on ollut aiheena etiikka.
—Olemme opiskelleet eri uskontojen etiikkaa, ihmisoikeuskysymyksiä, elämänkaareen liittyviä eettisiä kysymyksiä, median etiikkaa ja ympäristöetiikkaa. Kurssin loppupuolella pohdimme myös hyvää elämää oman elämän näkökulmasta, kertoo uskonnonopettaja Lea Laine Mansikkalan koululta.
Vanhusneuvoston motiivina tempauksella on tuoda esille vanhusten näkökulmaa.
Neuvoston jäsenien osallistumisella tunneilla voidaan tukea nuoria ja avata pidemmän elämänkaaren tuomia näkemyksiä.
Tavoitteena on, että nuoret myös oppisivat näkemään vanhukset toimijoina ja ihmisinä, joilla on pitkän elämänhistorian lisäksi myös tulevaisuudenhaaveita, vaikka ne saattavat olla erilaisia kuin nuorilla.
— Vanhusneuvosto oli mielissään koululta tulleesta yhteistyöpyynnöstä ja moni neuvostosta halusi olla mukana. Heti yhteistyöehdotuksen jälkeen saatiin kolmelle päivälle osallistujat, kertoo kaupungin vanhusneuvoston puheenjohtaja Lilla Saaristo.
— Tällaista yhteistyötä tehdään jatkossakin mielellämme ja kiitämme opettajaa ja oppilaita aktiivisuudesta, hän jatkaa.
Mervi Hasu ja Maili Hanski kertoivat oppilaille muistoja ja kokemuksia omasta elämästään. Oppilaat piirsivät tarinoita kuunnellessa oman elämänjanansa, jotka sisälsivät heidän omat tähän astisen elämän mieleenpainuvimmat hetket. Peruskoulun päättyminen lienee yhdeksännen luokan oppilailla yksi janalle piirtyvä hetki.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Lilla Saaristo, Imatran kaupunki, lilla.saaristoimatra.fi (lilla[dot]saaristo[at]imatra[dot]fi), p. 050 514 6400
Kirjoita kommentti