
Paikallisuudesta erävoimaa -messut kaupungintalolla perjantaina 26.4. klo 15—17
Imatran kaupunki ja Suomen Erämuseosäätiö järjestävät kaupungintalon Talvipuutarhassa avoimen yleisötilaisuuden, jossa on esillä laajasti paikallisia tuotteita ja palveluja.
— Paikallinen elämäntapa ja perinteet ovat voimavara myös tulevan Erä- ja luontokulttuurimuseon taustalla. Tapahtumassa kerromme myös Euroopan Unionin kansalaisilleen tarjoamista hyödyistä, kertoo kansainvälisten asioiden päällikkö Tea Laitimo Imatran kaupungilta.
Tapahtumalla kannustetaan kestävään matkailuun ja alueen toimijoiden yhdessä tekemiseen. Messuilla kerrotaan myös Suomen Erä- ja luontokulttuurimuseon suunnittelun etenemisestä ja tulevista toiminnoista.
Yleisölle on tarjolla pieniä maistiaisia sekä osallistujien kesken paikallisen tuotepaketin arvonta. Tutustu lähituottajien ja toimijoiden luetteloon ja tule paikan päälle!
Paikallisuudesta erävoimaa -messut 26.4.2024
Lisätietoja:
kansainvälisten asioiden päällikkö Tea Laitimo, Imatran kaupunki, tea.laitimoimatra.fi (tea[dot]laitimo[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2212
Messujen järjestäjät

Paikallisuudesta erävoimaa -messut on yksi Ensemble-hankkeen Imatran kaupungin toimenpiteistä
ENSEMBLE (Europe as a Nation for Sustainability, Equality, Mobility, Better Life and Environment) Hanke sisältää sarjan aloitteita kestävän ja esteettömän matkailun sekä eurooppalaisen tietoisuuden kehittämiseen.
Messuilla 30 näytteilleasettajaa
Oppilaitokset:
1 LUTin Createch-hanke
2 Sampo
3 LAB LuoPaKe-hanke
Yritykset
4 Fishing & Trips Imatra
5 M/S Emma
6 Rimpsu-Reetta Ankkuri
7 LuontoonMetsään
8 Tmi Vilkkoni
9 Hugon Huvilat
10 Saimaa Caravan
11 Neitsytniemen kartano
12 Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali
13 goSaimaa
14 Imatra Base Camp Oy
15 Päivi Angervo
16 Leipomo Natunen
17 Kielomäen tila
18 Creative Kaiku
19 Vuoksen kalastuspuisto
Muut toimijat
20 Lappeenrannan museot
21 Imatran museot
22 Rajamuseot
23 Etelä-Karjalan liitto
24 Imatran kaupunki, kestävä liikkuminen
25 Saimaa Geopark
26 Greenreality kumppanit
27 Suomen Erämuseosäätiö
28 Ensemble-hanke EU, Imatran kaupunki
29 Kotkanniemi säätiö
30 Etelä-Karjalan arkeologian harrastajat ry.
31 Etelä-Karjalan Liikunta ja urheilu ry.
32 Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö
Kirjoita kommentti