
Opiskeluhuoltoryhmien työ on alkanut
Imatran opiskeluhuoltoryhmien työ on alkanut.
Koko kaupungin laajuinen opiskeluhuoltoryhmä sekä koulukeskusten omat ryhmät ovat kokoontuneet ensimmäisen kerran syyskuussa.
—Työ on saatu hyvin alkuun. Seuraavaksi jokaisessa koulukeskuksessa käynnistetään pienempien opiskeluhuoltoryhmien työ. Suunnitelman mukaisesti koulukeskuksiin perustetaan oma ryhmänsä esi- ja alkuopetukseen sekä ala- ja yläluokille, kehityskoordinaattori Raisa Pöntinen kertoo.
Opiskeluhuoltotyötä tehdään Imatralla neljällä tasolla. Kaupungin ja koulukeskusten opiskelijahuoltoryhmissä käsitellään lasten ja nuorten asioita yleisellä tasolla. Pienemmissä ryhmissä taas suunnitellaan enemmän konkreettisia toimia, joilla hyvinvointia voidaan edistää.
Yksittäisiin lapsiin tai nuoriin liittyviä asioita ei näissä ryhmissä käsitellä.
Uusi suunnitelma otettiin käyttöön elokuussa
Opiskelijahuoltoryhmien tavoite on ennaltaehkäistä ongelmia ja parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia kouluissa. Työ on moniammatillista: mukana on niin opiskeluhuollon ammattilaisia, koulun edustajia, oppilaita ja opiskelijoita kuin huoltajien edustajat.
Toiminnan taustalla on paitsi koulujen arjessa tehdyt havainnot ja päivittäisessä toiminnassa esiin nousevat asiat, myös tutkittu tieto. Työssä hyödynnetään muun muassa valtakunnallisen kouluterveyskyselyn tuloksia.
—Parhaillaan Imatran kouluissa on käynnissä myös hyvinvointikysely, johon kaikki koululaiset vastaavat. Tuloksia käytetään aikanaan opiskeluhuoltotyön apuna, Pöntinen sanoo.
Esiopetuksen ja koulujen opiskeluhuoltosuunnitelma uudistettiin viime keväänä. Uusi suunnitelma otettiin käyttöön elokuun alussa.
Suunnitelmassa yhtenäistettiin koulukeskusten toimintatavat ja tuotiin näkyväksi työ, jota esiopetuksessa ja kouluissa oli jo aikaisemmin tehty.
Suunnitelma löytyy verkkosivuilta tästä linkistä sekä Wilmasta.
Lisätietoja:
kehittämiskoordinaattori Raisa Pöntinen, raisa.pontinenimatra.fi (raisa[dot]pontinen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1106
Opiskeluhuoltoryhmät
- tavoite on ennaltaehkäistä ongelmia ja lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia koulussa
- moniammatillisia: mukana esimerkiksi terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, lääkäri, koulun edustajia, oppilaita ja huoltajia
- toimivat neljällä tasolla
- koko kaupungin käsittävä opiskeluhuoltoryhmä
- koulukeskuksen opiskeluhuoltoryhmä
- esi- ja alkuopetuksen, alakoulun, yläkoulun ja lukion opiskeluhuoltoryhmät
- tarvittaessa kokoontuvat pienemmät työryhmä.
Kirjoita kommentti