Kuva
Toimistotilaan vievässä ovessa koodinlukulaite.

Kulttuuritalo Virrassa tiloja etätyöläiselle ja yrittäjälle

Tiedote
19.1.2023 10:18
Kolme varattavaa työhuonetta sijaitsevat Kulttuuritalon toisessa kerroksessa kahvilan läheisyydessä.

Etätyöhuoneen voi vuokrata päiväksi, viikoksi tai kuukaudeksi. Tilat sopivat erinomaisesti esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisille etätyöntekijöille tai yrittäjälle.

- Tilat soveltuvat hyvin myös yrittäjälle väliaikaiseksi toimistoksi, tuottaja Juha Leskinen Kulttuuritalo Virrasta kertoo.

Hyvin varustelluissa huoneissa työaika on arkisin klo 8-20 Kulttuuritalo Virran aukioloaikojen mukaan

Huoneista löytyy työpöytä ja -tuoli, tuplanäyttö, näppäimistö ja hiiri, etäkokouksia helpottava kaiutinpuhelin, seinällä oleva suurempi näyttö sekä tietenkin internetyhteys. Tulostaa voi samassa kiinteistössä sijaitsevassa kirjastossa.

Lisäksi kaikissa työhuoneissa on pieni oleskelunurkkaus, jossa on istumapaikat kahdelle henkilölle. Huoneissa on myös kaappi ja vesipiste.

Etätyötilojen varaus tehdään sähköisen varausjärjestelmän kautta

Vuokra maksetaan varattaessa. Varauksen tehtyään varaaja saa sähköpostiinsa PIN-koodin, jolla pääsee sisälle työhuoneeseen.

Kulttuuritalo Virta, etätyötilat

Lisätietoja:

Tuottaja Juha Leskinen Imatra Base Camp Oy, p. 040 556 6629, juha.leskinenatimatra.fi (juha[dot]leskinen[at]imatra[dot]fi)

Etätyötilan varaus

Timmin verkkokaupan rekisteröinti

1) Rekisteröidy ensimmäisellä kerralla käyttäjäksi.

2) Rekisteröinnin jälkeen sinulle tulee vahvistusviesti ilmoittamaasi sähköpostiin. (jos viestiä ei näy tarkista onko se mennyt roskapostiin). Profiilisi aktivoituu, kun klikkaat viestissä olevaa linkkiä.

3) Rekisteröinnin jälkeen pääset heti varaamaan vapaana olevia tiloja. Sähköpostiosoitteesi toimii tunnuksena timmiin.

4) Voit kirjautua verkkokauppaan ja aloittaa ostamisen!

Hinnoittelu

Kuukausi 200 €, viikko 70 €, päivä 15 €.

Kaikki hinnat sisältävät alv. 24%.

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.