
Kultaranta-kesäteatterinäytelmän harjoitukset ovat alkaneet
Imatran kesäteatterin harjoitukset ovat lähteneet vauhdilla käyntiin. Esitystä on harjoiteltu lähes kaksi viikkoa. Kultaranta-näytelmän käsikirjoittajat Satu Rasila ja Paavo Westerberg ovat päivittäneet tekstin Teatteri Imatraa varten, eli siinä on mukana myös presidentti Sauli Niinistö ja tohtori Jenni Haukio. Näytelmässä nähdään lukuisia hahmoja, ja jokaisella näyttelijällä on kymmeniä puvunvaihtoja. Esityksen lavasteisiin lavastaja Karmo Mende on hakenut inspiraatiota presidenttien kesävirka-asunnosta Kultarannasta ja sen puutarhasta.
— Esitys on hulvaton ja löytää presidenteistä perin inhimillisiä puolia patsastelun sijaan. Komedia on ajan hermolla, koska Suomeen ollaan valitsemassa uutta presidenttiä tammikuussa 2024. Esityksessä nähdään myös muutama musiikkinumero, paljastaa ohjaaja Timo Rissanen.
Torstaina työryhmän harjoituksissa oli innostunut ja rento tunnelma. Kultaranta-näytelmän rooleissa nähdään näyttelijät Pirja Arponen, Antti Laukkarinen, Lotta Lindroos, Heikki Pöyhiä ja Sauli Suonpää. Kesäteatterin esitykset jatkuvat 30.7. saakka. Perjantaina 28.7. nähdään perinteisesti tunnelmallinen yöesitys, joka alkaa klo 21.
Lisätietoja:
teatterinjohtaja Timo Rissanen, timo.rissanenimatra.fi (timo[dot]rissanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 6645
Työryhmä
Käsikirjoitus Satu Rasila ja Paavo Westerberg
Ohjaus Timo Rissanen
Lavastus Karmo Mende (vier.)
Puvustus Marja Liukkonen
Äänisuunnittelu Keijo Miettinen
Maskeeraus ja kampaus Sonja Pöyhiä
Rooleissa vierailevat Pirja Arponen, Antti Laukkarinen, Lotta Lindroos, Heikki Pöyhiä ja Sauli Suonpää.
Kirjoita kommentti