Kuva
Kari Kinnari.
Kari Kinnari.

Kari Kinnarin päättäjäisshow Reitillä nähdään Teatteri Imatrassa toukokuussa 2023

Tiedote
19.10.2022 14:58
Kinnari jää eläkkeelle 40-vuotisen uran päätteeksi ensi kesänä.

Teatteri Imatran pitkäaikainen näyttelijä Kari Kinnari jää eläkkeelle loppukesällä 2023. Keväällä hän juhlistaa pitkää uraansa yhden miehen päättäjäisshowlla.

Kinnari kirjoittaa Reitillä-nimisen shown itse yhdessä kollegansa Antti Laineen kanssa. Laine myös ohjaa näytelmän.

—Näytelmässä suunnistetaan elämän reitillä. Reitin varrelta löytyvät sekä huiput että laaksot, niin kuin elämästä yleensäkin, Kinnari kertoo.

Suunnistus on Kinnarille tärkeä harrastus. Sen takia se valikoitui myös päättäjäisnäytelmän teemaksi, joka sitoo koko tarinan yhteen.

—Tiedossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ainakin niin paljon kuin tämän ikäisen kroppa kestää.

Yli 30 vuotta Teatteri Imatrassa

Kari Kinnari aloitti näyttelijänuransa vuonna 1983 Riihimäen Teatterissa. Imatralle hän siirtyi vuonna 1989.

—Tarkoitus oli tulla vain muutamaksi vuodeksi, mutta monien seikkojen seurauksena jäinkin tänne.

Uralle on mahtunut paljon onnistumisia ja mielenkiintoisia rooleja, Kinnari kertoo. Esimerkiksi viiden vuoden välein vietetyt taiteilijajuhlat ovat jääneet mieleen.

Myös puheterapeutti Lionel Loguen rooli tänä syksynä nähtävässä Kuninkaan puhe -näytelmässä on ollut mieluinen.

—Tuntuu, että vauhti vain paranee ammatillisesti, mitä enemmän vuosia on takana. Kai sitä on jotain oppinut, ainakin tunnistamaan omat kykynsä, vahvuutensa ja heikkoutensa.

Reitillä-päättäjäisshown kantaesitys on Teatteri Imatran suurella näyttämöllä perjantaina 5.5.2023. Showsta nähdään kevään aikana kuusi näytöstä. 

Lisätietoja:

Näyttelijä Kari Kinnari, p. 050 589 0836

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.