K-Raudan kauppias haastoi imatralaisyritykset hankkimaan kalastuslupia Vuokselle
Paikallislehti Uutisvuoksi kertoi sotaa paossa olevasta ukrainalaisesta Oleksandr Abramenkosta, joka totesi haastattelussa, että Vuoksella kalastaminen kiinnostaisi, mutta hänellä ei ole varaa lupien hankkimiseen.
Imatralaisen rautakaupan, K-Raudan, kauppias Kimmo Ihalainen tarttui asiaan ja hankki Abramenkolle valtion kalastusluvan ja Imatran kaupungin myöntämän Vuoksen kalastusluvan, joka tarvitaan Vuoksella kalastamiseen valtion kalastusluvan lisäksi.
Ihalainen osti saman tien kolme yrityslupaa Vuoksella kalastamiseen, yhden Abramenkolle ja kaksi työntekijöilleen. Yrityslupa ei ole henkilökohtainen, joten sitä saa lainata muille.
Lupia saa Imatran kaupungin asiakaspalvelusta ja Vuoksen kalastuspuistosta
Jos imatralaisyritykset tarttuvat Ihalaisen heittämään haasteeseen, Imatran kaupunki tarjoutuu välittämään luvat halukkaille sotaa Imatralla sotaa paossa oleville ukrainalaisille.
– Jos yritys haluaa osallistua haasteeseen, mutta ei pysty välittämään lupaa sitä tarvitsevalle, voi luvan hankkia ja jättää noudettavaksi kaupungin asiakaspalveluun. Ilmoittelemme sitten Imatran ukrainalaispakolaisille, jos lupia ilmestyy jaettavaksi, kertoo Imatran kaupungin osallisuuskoordinaattori Heikki Laine.
Yrityslupa maksaa 85 euroa henkeä kohti ja valtion kalastuslupa 47 euroa. Imatran kaupungin asiakaspalvelu on auki koko kesän.
Lisätietoja:
Osallisuuskoordinaattori Heikki Laine, p. 020 - 617 2321, heikki.laineimatra.fi (heikki[dot]laine[at]imatra[dot]fi)
Kalastusmestari Tomi Menna, p. 020 - 617 4303, tomi.mennaimatra.fi (tomi[dot]menna[at]imatra[dot]fi)
Kirjoita kommentti