
Imatrankosken tila ja katujen kunto herättivät keskustelua Kosken alueen asukasillassa
Kevään toinen asukasilta järjestettiin tänään keskiviikkona Kosken koulukeskuksella. Tilaisuus keräsi paikalle viitisentoista lähialueen asukasta.
Keskustelua herätti muun muassa Imatrankosken tulevaisuus. Keskustaan toivottiin esimerkiksi ruokakauppaa. Tilaa ainakin olisi, keskustelijat huomioivat.
- Esimerkiksi sellainen ajatus nousi esiin, että vanha H&M -kaupan tila olisi todella hyvä paikka ruokakaupalle. Hyviä ajatuksia kaiken kaikkiaan, osallisuuskoordinaattori Heikki Laine kertoo.
Kysymyksiä nousi myös muun muassa IVOn alueen suunnitelmista ja aikataulusta.
- Kaupungilla on myynnissä alueelta omakotitalotontteja ja Vuoksen puolelle on kaavoitettu rivitalotontteja. Alueelle rakennetaan parhaillaan infraa, liikenneinsinööri Aino Vuopio vastasi kyselyihin.
Imatrankoskella asuva Vesa Vaittinen saapui paikalle kysymään ja keskustelemaan.
- Ihmisten on aina niin helppoa jupista itsekseen, parempihan se on tulla paikan päälle purnaamaan.
Hän halusi antaa palautetta oman kotikatunsa lähettyvillä kasvavista puskista, jotka alkavat olla jo niin suuria, että peittävät näkyvyyden vaarallisesti. Kaupungininsinööri Erik Forsten lupasi viedä palautteen eteenpäin.
Kevään kolmas asukastilaisuus järjestetään torstaina 21.3. Mansikkalan koulukeskuksessa. Tilaisuus on avoin kaikille.
Lisätietoja:
osallisuuskoordinaattori Heikki Laine, heikki.laineimatra.fi (heikki[dot]laine[at]imatra[dot]fi), p, 020 617 2321
Kirjoita kommentti