
Imatran kaupunki ja Etelä-Karjalan yhdistykset kutsuvat järjestöt koolle 1.11.2023
Imatran kaupungintalolla pidettävässä tapaamisessa keskustellaan järjestöjen keskinäisestä yhteistyöstä ja yhteistyöstä kaupungin kanssa.
Imatran kaupungin liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Henna Jääskeläisen mukaan muutamat yhdistykset ovat toivoneet tapaamista yhteistyön lisäämiseksi.
– Haluamme katsoa, millaista yhteistyötä tapaaminen synnyttää. Parhaimmillaan yhdistysten säännölliset tapaamiset voisivat vahvistaa järjestökenttää Imatralla. Järjestöt kuitenkin päättävät itse, millaisen yhteydenpidon ne katsovat tarpeelliseksi. Kaupunki haluaa tukea järjestöjen yhteistyötä. Järjestöillä kun on erittäin suuri rooli imatralaisten hyvinvoinnin tuottamisessa, Jääskeläinen kertoo.
Imatran järjestötapaaminen toteutetaan yhdessä Etelä-Karjalan yhdistykset ry:n kanssa. Yhdistyksen luotsaaman Etelä-Karjalan Kumppanuusverkosto-hankkeen projektipäällikkö Henna Raikaslehdon mukaan tapaamiseen toivotaan järjestöjä eri aloilta.
– Niin urheilun, kulttuurin kuin sosiaalialan järjestöt työskentelevät samojen ihmisen kanssa. Siksi on hyvä kokoontua välillä yhteiseen pöytään yli toimialarajojen. Tapaamiseen ovat tervetulleita kaikkien alojen järjestötoimijat.
Ilmoittaudu Imatran järjestötapaamiseen.
Lisätietoja:
Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Henna Jääskeläinen, p. 020 617 1097, henna.jaaskelainenimatra.fi (henna[dot]jaaskelainen[at]imatra[dot]fi)
Projektipäällikkö Henna Raikaslehto, p. 044 979 1109, henna.raikaslehtoekyhdistykset.fi (henna[dot]raikaslehto[at]ekyhdistykset[dot]fi)
Osallisuuskoordinaattori Heikki Laine, p. 0206172321, heikki.laineimatra.fi (heikki[dot]laine[at]imatra[dot]fi)
Imatran järjestötapaaminen
Imatran kaupungintalon valtuustosali 1.11.2023 kello 17.30.
Ohjelmassa
- Kahvit
- Tervetuloa, Imatran kaupungin palvelujohtaja Arja Kujala
- Osallistujien esittäytyminen
- Työpaja aiheista:
- Yhdistysten, toiveet, haasteet, ilonaiheet, verkostot
- Millainen on tulevaisuus?
- Järjestömessut
- Koulutus
Hyvä idea! Jos järjestetään,…
Hyvä idea! Jos järjestetään, tulen.
Kirjoita kommentti