Kuva
Kaksi kaivinkonetta ja työmiehet katusaneerauksessa.

Imatran katuja saneerataan tänä vuonna noin 3,5 miljoonalla eurolla

Tiedote
8.2.2023 13:10
Meltolan aluesaneeraus käynnistyy tänä keväänä, Virasojalla ja Vintterissä työt jatkuvat.

Aluesaneerauksessa uusitaan yhden alueen katurakenteet, valaistus sekä vesi- ja jätevesiverkosto.

Meltolan, Virasojan ja Vintterin alueiden lisäksi katuja saneerataan Paperharjuntiellä ja Ivon alueella.

Tulevia vuosia silmällä pitäen vuonna 2023 toteutetaan Lappeentie­–Koulukatu-saneerauksen suunnittelu.

Päällystykset eivät sisälly saneerauksiin. Erillinen asfaltointiohjelma on suuruudeltaan miljoona euroa vuonna 2023. 

Imatran kaupunkikehityksen vastuualue toimii tilaajana kaupungin yleisten alueiden investoinneissa sekä ylläpidossa

- Me vastaamme saneerauksen ja katujen rakentamisen suunnittelusta, lupa-asioista, maaperätutkimuksista, maastomittauksista sekä rakentamisen aikaisista tilaajatehtävistä, liikenneinsinööri Aino Vuopio kertoo.

Kaupungin tytäryhtiö Mitra Imatran Rakennuttaja kilpailuttaa rakennusurakat ja vastaa rakentamisen aikaisesta valvonta- ja rakennuttamistehtävistä.

Kaupunki tiedottaa aluesaneerausten ja asfaltointien käynnistymisestä ennen urakoiden alkamisajankohtaa verkkosivuillaan. Lisäksi alueiden kiinteistöjä tiedotetaan rakentamisten aikaisista poikkeuksista liikennejärjestelyihin sekä vesi- ja jätevesiverkostoon liittyen.

Lisätietoja:

liikenneinsinööri Aino Vuopio, aino.vuopioatimatra.fi (aino[dot]vuopio[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1205

Saneerauskohteita 2023:

Meltolan aluesaneeraus

  • Käynnistyy alueen itäisistä osista: Silakuja, Hevossuontie, Loimikatu, Vällykatu, Kulkuskatu, Riimukatu sekä Mellonkadun ja Valjaskadun itäisiä osia
  • Käynnistyy kevättalvella ja kestää loppuvuoteen asti

Vintterin aluesaneeraus

  • Alkukesään mennessä viimeistellään viime vuoden urakka Pakkaskadulla ja Routakadulla
  • 2023 saneerausohjelmassa on Routakadun loppu sekä Kirsikuja ja Huurrekuja ja Nietoskuja
  • Rakentamisen alustava aikataulu on kesäkuun alusta loppusyksyyn

Virasojan aluesaneerauksen viimeistely

  • Virasojan aluesaneeraus päättyy vuonna 2023
    • Käynnissä nyt vesihuollon saneeraus Junamiehenkadun ja Ratavallinkaaren välillä
    • Kesällä saneerataan Ratavallinkaaren jäljelle jäänyt osuus

Paperharjuntien viimeisen osan rakentaminen

  • Paperharjuntie välillä Nuijasuonkatu–Pienmustalammintie
  • Jatketaan pyörätietä Pienmustalammintien risteykseen asti
  • Saneerataan katu, vesihuolto ja katuvalaistus
  • Katua levennetään ja kaksi kaupungin omistamaa kiinteistöä puretaan
  • Käynnistyy huhtikuussa ja päättyy syksyllä

Ivon alue

  • Ekegrenin alueen katujen ja kunnallistekniikan rakentaminen jatkuu

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.