
Imatra osallistuu Ylen Miljoona roskapussia -kampanjaan myös tänä vuonna
Imatra osallistuu Ylen Miljoona roskapussia-kampanjaan huhti-kesäkuussa. Kampanja järjestetään tänä keväänä toista kertaa.
– Imatra oli mukana kampanjassa myös vuonna 2023. Ylen laskuriin merkittiin tuolloin Imatralta 901 roskapussia, joten eiköhän pistetä tänä keväänä paremmaksi, innostaa kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen Imatran kaupungilta.
Miljoona roskapussia -kampanjan aikana kerätään luontoon päätyneitä roskia esimerkiksi omalta asuinalueelta tai muualta ympäristöstä, ja näin edistetään kaupungin siisteyttä kesää kohti mentäessä. Kampanjaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Poimi roskat reitiltäsi ja merkitse ne roskalaskuriin
Kerätyt roskapussit merkitään Ylen sivuilla olevaan roskalaskuriin oman kunnan kohdalle.
– Kunnat ja kaupungit kisailevat keskenään kerättyjen roskapussien määrästä. Eli mitä enemmän keräät ja merkkaat laskuriin, sitä paremmin Imatra menestyy leikkimielisessä ja hyvää tavoittelevassa kisassa, muistuttaa Luhtanen.
Kampanjaan voi osallistua yksin tai porukalla. Viime vuonna kampanjassa oli mukana useita asukasyhdistyksiä ja urheiluseuroja Imatralta.
Kaupunki jakaa roskapusseja ja käsineitä
Imatran kaupunki kannustaa kuntalaisia mukaan Miljoona roskapussia -kampanjaan lainaamalla roskapihtejä sekä jakamalla roskapusseja ja käsineitä kaupungintalon asiakaspalvelusta sekä kirjastoista niiden palveluaikoina.
Roskapussit voi jättää eri puolille kaupunkia keskitettyihin paikkoihin. Kohteet näkyvät kartalla, ja ne on merkitty ”Roskat tähän” -kyltein.

Kampanjaan liittyvistä talkoista pyydetään ilmoittamaan etukäteen kaupungintalon asiakaspalveluun. Myös isommista roskamääristä ilmoitetaan asiakaspalveluun.
– Isommat roskamäärät haetaan tarvittaessa erikseen sovitusta paikasta, kertoo Luhtanen.
Lisätietoja:
kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, Imatran kaupunki, erika.luhtanenimatra.fi (erika[dot]luhtanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4704
Muokattu 9.4.2024 klo 11.47: Lisätty liitteeksi kartat roskien keräyspaikoista alueittain.
Turvallisuusohjeita kerääjille
- Katso tarkoin ja harkitse aina, mitä poimit.
- Huomioi liikenne ja muut liikkujat. Pukeudu värikkäästi ja näkyvästi.
- Hauskinta ja turvallisinta on keräillä pareittain.
- Varo teräviä esineitä, rikkinäisiä laseja, piikkejä tai ruiskuja. Jos keräät niitä, laita ne tyhjään pulloon tai kanisteriin ja sulje korkki. Älä koskaan laita niitä muovipussiin muun roskan joukkoon. Pistävät ja viiltävät roskat voivat muovipussissa vahingoittaa sinua tai jätteiden käsittelijöitä.
- Kerää erikseen vaaralliset jätteet: (akut, maalipurkit, öljyiset jätteet, lääkkeet, kemikaalit). Myös kampanjan aikana ne pitää kerätä erikseen ja viedä Hyödyksi-asemille, Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen tai kiertäviin keräyksiin.
- Sulje huolella pussien ja jätesäkkien suu. Avonaiset pussit houkuttelevat tonkijoita ja roskat leviävät uudestaan ympäristöön.

Kaupunki jakaa kuntalaisille
- roskapusseja
- käsineitä
kaupungintalon asiakaspalvelusta sekä kirjastoista niiden palveluaikoina.
Roskapihtejä voi lainata kaupungintalon asiakaspalvelusta sekä kirjastoista.
Kaupungintalon asiakaspalvelu
- ma-to klo 8–16
- pe klo 8–15
- aattoina klo 8–15
Pääkirjasto
- ma-pe klo 11–18
- aattoina klo 11–16
Vuoksenniskan kirjasto
- ma ja ke klo 12–18
- to–pe klo 10–16
- aattoina klo 10–16
Rajapatsaan kirjasto
- ma–ti klo 13–19
- ke ja pe klo 10–16
- aattoina klo 10–16
Kirjoita kommentti