Kolme salamaa Imatrankosken sillan kaiteessa
Kolme salamaa Imatrankosken sillan kaiteessa

Imatran kaupunki pyytää asukkaiden ideoita eRahan kehittämiseen

Imatran kaupunki tutkii mahdollisuutta kuntalaisten hyvinvoinnin tukemiseen niin sanotun eRahan avulla. 

ERahan ideana on, että kaupunkilainen voi tehdä jotain yleishyödyllistä ja saa palveluksistaan eRahaa, jota voi käyttää omiin eRahan piiriin kuuluviin palveluihin tai kaupungin järjestämien palvelujen maksuun esimerkiksi uimahallissa, urheilutalolla tai jäähallissa.

Tietojohtaja Kari Perälä kertoo, että eRaha voisi toimia yhteisön sisällä erilaisten pienten palvelusten tuottamiseen ja ostamiseen. 

– Parhaimmillaan eRaha voisi motivoida auttamiseen ja lisätä välittämistä.

Perälän mukaan onnistuessaan eRaha voi luoda tervehenkistä kilpailua kaupunginosien välillä siitä missä eRahaa on kerätty eniten.

– Tällä tavalla yhteisöt luovat itse ympäristöään, hän kertoo.

ERahan käyttö on uutuus, jonka käyttöönotto vaatii vielä selvittämistä monelta kantilta.

–  Markkinoita ei saa mennä tässä sotkemaan, toteaa Perälä painokkaasti.

Lisätietoja tietojohtaja Kari Perälä, p. 020 - 6172263

eRahan ideointiareenat

Keräämme ideointiareenssa ajatuksianne siitä, mille eRahaksi muutettaville palveluksille kaupungissa olisi kysyntää. Palvelut eivät saa kilpailla yritysten liiketoiminnan kanssa.

Imatran eRahan ansaintakeinot

Toisessa ideointiareenssa keräämme ajatuksianne siitä, millaisia palveluja itse haluaisit saada käytössäsi olevalla eRahakukkarolla.

Mitä eRahalla pitäisi saada?