
Asfaltointiohjelman budjetti on tälle vuodelle miljoona euroa
Ohjelma sisältää pintauksina, urapaikkauksina ja sekoitusjyrsintöinä tehtäviä parannustöitä ajoneuvo- ja kevyenliikenteenväylille ympäri kaupunkia
— Asuntokatuja päällystetään tänä vuonna yhteensä neljän kilometrin verran. Lisäksi päällystetään muun muassa parkkipaikkoja ja tehdään kaivonkorjauksia ja paikkauksia ympäri kaupunkia, kertoo paikallisvalvoja Konsta Toikka Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:stä.
Budjettiin kuuluu myös viime vuonna valmistuneiden aluesaneerauskohteiden asfaltointi Meltolassa, Vintterissä ja Virasojalla.
— Meltolassa asfaltoidaan katuja toukokuussa, Toikka jatkaa.
Ura- ja valuasfalttipaikkauksia tehdään touko—kesäkuun aikana yhteensä 3,5 kilometrin verran. Myös parkkipaikkojen asfaltoinnit suoritetaan alkukesän aikana.
Kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä parannetaan
Kevyenliikenteen väylien pintauksia asfaltoidaan tänä vuonna 1 820 metrin verran seuraavilla osuuksilla:
- Vuoksenniskantien suuntainen väylä välillä Sienimäki—Sulattimo
- Koulukadun suuntainen väylä välillä Eskonkatu—Vuoksenrannankatu
- Virasojantien suuntainen väylä välillä Rakennusmestarinkatu—Karjalantie
- Paajalankadun suuntainen väylä välillä Sumukuja—Koulukatu
Pintauksiin sisältyvät muun muassa valitun materiaalin käyttöön tarvittavat pohjatyöt ja kaivojen kansien korotus.
Katumerkintöihin käytetään alustavasti 50 000 euroa
Näiden kohteiden lopullinen työlistaus tarkentuu myöhemmin alkukesästä ja niistä tiedotetaan erikseen.
— Asfalttiohjelmassa tehdään lisäksi kadun kuivatukseen liittyviä töitä, jotta kadun pinnoitteet saadaan säilymään mahdollisimman pitkäikäisinä, kertoo kaupungin kunnossapitoinsinööri Kaisa Pohjola.
Asfaltointiohjelma on tavoitteellinen ja muutoksia voi tulla.
Lisätietoja:
kunnossapitoinsinööri Kaisa Pohjola, Imatran kaupunki, kaisa.pohjolaimatra.fi (kaisa[dot]pohjola[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4424
paikallisvalvoja Konsta Toikka, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, konsta.toikkamitra.fi (konsta[dot]toikka[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2829
Muokattu 24.4. kello 8.29: Lisätty tieto, että ohjelma on tavoitteellinen ja muutoksia voi tulla.
Kirjoita kommentti