
- Ympäristönsuojelu
- Terveysvalvonta
- Eläimet
- Päätöksenteko
- Verkkoasiointi
- Yhteystiedot
Ympäristölupaa tulee hakea ympäristönsuojelulain ja -asetuksen mukaisesti tiettyihin toimintoihin. Ympäristölupavelvollisuus määräytyy ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n tai ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon mukaan. Silloin kun samassa kohteessa tarvitaan sekä maa-aineslupa että ympäristölupa (louhinta ja murskaus) käsitellään ne yhtenä lupana. Ympäristölupahakemuksen käsittelee joko kunnan ympäristönsuojeluviranomainen tai valtion aluehallintoviranomainen (Etelä-Suomen AVI). Imatran, Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Imatran seudun ympäristölautakunta.
Joistakin ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnoista on tehtävä ympäristönsuojelulain 116 §:n mukainen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristönsuojelun tietojärjestelmään rekisteröintiä varten. Näitä ympäristönsuojelulain liitteessä 2 lueteltuja toimintoja ovat esimerkiksi suurin osa polttonesteiden jakeluasemista, energiantuotantolaitoksista, asfalttiasemista ja betoniasemista.
Ympäristönsuojelulain muutoksen myötä 1.2.2019 osa aiemmin ympäristölupaa vaatineista toiminnoista siirtyi ympäristönsuojelulain 115a §:n mukaiseen ilmoituksenvarainen toiminta – menettelyyn. Näitä ympäristönsuojelulain liitteessä 4 lueteltuja toimintoja ovat esimerkiksi eläinsuojat ja pienet ulkoampumaradat. Nämä ilmoitukset käsittelee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavista tilapäisistä toiminnoista tai tapahtumista tulee tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vähintään 30 vrk ennen tapahtumaa.
Lupahakemukset ja ilmoitukset toimitetaan osoitteeseen: Imatran seudun ympäristöviranomainen, Virastokatu 2, 55100 Imatra tai sähköpostilla ymparistotoimiimatra.fi. Ympäristöluvan hakemiseen, rekisteröintimenettelyyn ja ilmoituksenvarainen toiminta - menettelyyn liittyvät lomakkeet ja yleistä tietoa löytyy oheisesta linkistä
Lupahakemukseen tulee liittää:
- hankkeeseen liittyvät voimassa olevat luvat sekä tieto muista vireillä olevista lupahakemuksista
- ajan tasalla oleva kartta (esim. peruskartta) toimintojen sijoittumisesta ja vaikutusalueesta
- asemapiirros, josta ilmenee tärkeimpien prosessien ja päästökohteiden sijainnit
- maanomistustiedot (maanomistajan lupa)
- prosessikaavio, josta ilmenee yksikköprosessit ja päästölähteet
Sekä tapauskohtaisesti:
- vaarallisten kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista laadittu selvitys suuronnettomuuden vaaran selvittämiseksi
- ympäristövaikutusten arviointiselostus, yhteysviranomaisten lausunto ja luonnonsuojelulain mukainen arviointi
Ilmoituslomakkeeseen tulee liittää
- sijaintikartta, asemapiirros, pohjapiirrokset, leikkauspiirrokset
- numeroitu luettelo naapureista, osoite ja kiinteistötietoineen 600 metrin säteellä eläinsuojasta ja kiinteistökartta
- kopio viimeisestä ympäristöluvat tai muusta ympäristönsuojelua koskevasta päätöksestä
- jätevesisuunnitelma
- eläinsuojataulukot lomake 6045 a ja vähimmäisetäisyydestä poikkeaminen lomake 6045 b
Lupahakemuksista ja ilmoituksista tiedotetaan hakemuksen/ilmoituksen käsittelyyn oton jälkeen Imatran seudun ympäristötoimen internetsivuilla (kuulutukset) ja tarvittaessa myös paikkakunnan sanomalehdessä. Hakemuksesta tai ilmoituksesta tiedotetaan asianosaisille henkilökohtaisesti, ja heillä on tilaisuus tehdä muistutuksia ennen päätöstä. Myös muilla kansalaisilla kuin asianosaisilla on tilaisuus sanoa mielipiteensä ennen päätöstä. Päätöksestä ilmoitetaan Imatran seudun ympäristötoimen internetsivuilla sekä tarvittaessa sanomalehdessä. Ympäristölupien ja ilmoituksien käsittelystä peritään Imatran seudun ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu.
Ympäristölupa-, rekisteröinti- ja ilmoitusasioissa voit kääntyä Imatran seudun ympäristötoimen asiakaspalvelun puoleen, puh. 020 617 4323 ja ymparistotoimiimatra.fi.