- Ympäristönsuojelu
- Terveysvalvonta
- Eläimet
- Päätöksenteko
- Verkkoasiointi
- Yhteystiedot
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa.
Ekologisen kestävyyden lähtökohtana on luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteeminen toimivuuden säilyttäminen. Ihmisten toiminta pitää sopeuttaa luonnon kestokykyyn ja rajallisiin luonnonvaroihin. Ekologinen kestävä kehitys liittyy oleellisesti muihin kestävän kehityksen alueisiin, sillä ihmisen olemassaolo edellyttää maapallon kelvollisuutta elämiseen.
Taloudellisella kestävyydellä tarkoitetaan tasapainoista kasvua, jossa luonnonvaroja käytetään säästäväisesti ja tasapuolisesti, eikä siis perustu pitkällä aikavälillä velkaantumiseen tai varantojen hävittämiseen. Taloudellinen kestävyys voidaan saavuttaa tehokkaan kierrätyksen ja uusiutuvien luonnonvarojen käytön avulla. Taloudellinen kestävyys on sosiaalisen kestävyyden, kuten väestön ikääntymisestä aiheutuvien kasvavien sosiaaliturva- ja terveysmenojen, perusta. Kestävä talous on sosiaalisen kestävyyden perusta.
Sosiaalisella ja kulttuurisella kestävyydellä tarkoitetaan yhteisöllisyyden vaalimista yksilöllisyyden sijaan, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Sosiaalinen kestävä kehitys pyrkii turvaaman jokaiselle riittävän toimeentulon, perusoikeudet ja mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon. Kulttuurinen kestävä kehitys mahdollistaa kulttuurien kirjon säilymisen.
Kestävään kehitykseen vaikuttaa olennaisesti se, kuinka taloudellinen ja muu yhteiskunnan kehitys edistää maan asukkaiden hyvinvointia. Kansalaisten perushyvinvointi on yksi tärkeä edellytys ekologisen kestävyyden edistämiselle ja sen yhteiskunnalliselle hyväksyttävyydelle.
Imatran seudulla on osallistuttu energianeuvontahankkeeseen, energian käyttöä vähentämällä ja siirtymällä uusiutuvan energian käyttöön. Ympäristötoimi osallistui vuonna 2014 Saimaan ammattiopisto Sammon oppilaille suunnatun kestävän kehityksen eli Keke-passin tekemiseen, jossa jokainen Etelä-Karjalainen ammattiopistossa opiskeleva joutuu opiskelunaikana suorittamaan kestävän kehityksen passin.
Imatran seudun ympäristötoimi on ollut mukana Etelä-Karjalaan valmistuneen ympäristökasvatusstrategian (kestäväkehitys 2025) laatimisessa. Sen kautta on tarkoitus viedä kestävää kehitystä käytännön tasolle (koulut, päiväkodit, työpaikat, kuntalaiset jne.). Erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja tapahtumissa (esim. torit ja messut) tuodaan esille kestävää kehitystä mm. kierrättämisen ja energiansäästön kannalta.
Imatran seudulla olevia kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja:
Imatralla:
Ekotori, Torikatu 7, 55800 Imatra
Kirpputori Amalia, Helsingintie 29, 55100 Imatra
Kruunukirppis, Tuomaankuja 1, 55100 Imatra
Tää ja Nää Pajakirppis, Koskenparras 7, 55100 Imatra
Pelastakaa Lapset ry:n kirpputori, Tainionkoskentie 68, 55120 Imatra
Porttikirppis, Esterinkatu 11, 55100 Imatra
Saimaan Virta ry, Kierrätysmyymälä, Karhumäenkatu 6, 55120 Imatra
Parikkalassa:
KantriKirppis, Maataloustie 42, 59310 Särkisalmi (auki touko-elokuu)
Goodwill-kierrätysmyymälä, Kiipolantie 2, 59100 Parikkala
Piian kirppis, Parikkalantie 35, 59100 Parikkala
Rautjärvellä:
Rautjärven SRK:n Missiokirppis, Simpeleentie 6, 56800 Simpele
Simpeleen MLL:n kirpputori, Reinikaisenkatu 6, 56800 Simpele
Kestävästä kehityksestä enemmän sivulla kestavakehitys.fi