Kuva
Lammassaaren tie, satama-aluetta ja tien reunaa
Lammassaarentien varrelle esitetään yleiskaavan ehdotusvaiheessa joitakin asuintontteja.

Yleiskaava nähtäville vuoden 2024 alussa

Tiedote
19.10.2023 11:54
Rantarakentaminen herättänyt keskustelua kaupunkilaisten keskuudessa. Lempukan ja Hossukan rannat jäisivät reservialueeksi. Asumista mahdollistettaisiin muun muassa Lammassaaren satama-alueen yhteyteen.

Imatran pitkäksi venynyt yleiskaavaprosessi on etenemässä kohti maalisuoraa. Kaavaehdotus on näillä näkymin tulossa nähtäville ensi vuoden alussa.

− Töitä teemme koko ajan sen eteen, että kaavaehdotus saadaan julkisesti arvioitavaksi muutaman kuukauden päästä. Kaavaratkaisu on pääosiltaan valmis, mutta joitakin yksittäisiä kohteita pitää tarkistaa ja uusia ideoita työstää, kaavoituspäällikkö Marja Pelo kertoo.

Yleiskaavan ehdotus tulee olemaan noin kuukauden nähtävillä ja siitä voi antaa palautetta. Jos isoja muistutuksia ei enää tule, valtuusto voisi saada ehdotuksen hyväksyttäväksi ensi kesänä.

Yleiskaavan laatiminen on aina maraton, mutta Imatralla työ on kestänyt poikkeuksellisen kauan. Kaavan valmistelu alkoi jo vuonna 2016. Esillä luonnos oli ensimmäisen kerran vuonna 2022. Sitä edelsi osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

− Jos valmistelu vielä venyy, osa selvityksistä saattaa vanheta, Pelo toteaa.

Saaret, Hossukka ja Lempukka säilymässä virkistyskäytössä

Imatralla yleiskaavan valmistelussa eniten kriittistä palautetta ovat aiheuttaneet rakentamiseen varattavat Saimaan ranta-alueet. Aluksi rantarakentamisen sallimista ehdotettiin muun muassa Lempukkaan ja Hossukkaan.

− Uusimmassa ehdotuksessa niin Hossukan kuin Lempukan rannat on tarkoitus jättää rakentamisen reservialueeksi, joten alueet käytännössä säilyvät virkistyskäytössä jatkossakin. Myöskään saariin ei esitetä asuinrakentamista, Pelo kertoo.

Rantatonteille tai rannan läheisyydessä oleville asuinpaikoille on aiempien kyselyjen perusteella kuitenkin tarvetta Imatralla.

Ennen ehdotuksen nähtäville laittamista selvitetään vielä sitä, voisiko joitakin tontteja varata rantarakentamiselle Malonsaaren itäpuolella olevalta mantereen rannalta. Käytännössä paikka sijaitsee venekoppien tuntumassa, Paperharjuntien päässä. Siellä kunnallistekniikan ratkaisut voisivat olla kohtuullisia.

− Alueen haasteena on jyrkkä rinne, joten kovin monia rantarakennuspaikkoja sinne tuskin on mahdollista ajatella, Pelo toteaa.

Ukonniemen alueelle ja Lammassaareen joitakin tontteja?

Uusi yleiskaava voisi mahdollistaa vakituisen asumisen toteuttamista nykyistä laajemmin Ukonniemen alueella, muun muassa Lammassaaren sataman yhteydessä.  Kaavaehdotusta on käyty läpi valtuustoryhmien ja kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtajien yhteisessä palaverissa lokakuun alussa.

− Kaupungin strategian yksi kärki on monipuolisten asuinmahdollisuuksien tarjoaminen. Yleiskaavassa on voitu tämä huomioida sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Erityisesti Ukonniemen alue tarjoaa nopeimmin mahdollisuuksia asumiselle Saimaan ääressä, kaupunginjohtaja Matias Hilden sanoo.

Tarkastelua tonttien osalta tehdään olemassa olevan Lammassaarentien viereen, venesataman ympäristöön. Kyse ei ole omarantaisista tonteista.

− Sielläkin rakentamispaikkojen mahdollisuus olisi vähäinen, sillä alueen virkistyskäyttö ja luontoreittien turvaaminen on ensisijaista. Lisäksi myös siellä maan muodot luovat oman haasteensa, joten kyse voisi olla alle kymmenestä tontista, Pelo toteaa selvitettävästä ideasta.

Lisäksi sataman ns. kalaravintolakiinteistön tuntumaan, oltaisiin mahdollistamassa vakituinen asuminen. Myös Ukonniemen loma-asuntoalueelle harkitaan merkintää, jossa pysyvää asumista tutkitaan.

 

Lammassaaren ja Ukonniemen alueen yleiskaavaehdotuksen muutokset.
Lammassaaren ja Ukonniemen alueen yleiskaavaehdotuksen muutokset.

 

Rambolin työpöydällä

Yleiskaava ohjaa yleispiirteisesti maankäyttöä. Sen pohjalta tehdään asemakaavoja. Eli yleiskaava ei vielä anna lupaa rakentamiselle.

Yleiskaavaehdotuksen valmistelu on tällä hetkellä konsultin eli Rambolin työstettävänä.  Se koostaa luonnosta ehdotusta niin, että tavoitteena on joulukuussa saada ehdotus kaupungille jatkovalmisteluun ja alkuvuodesta 2024 julkisesti nähtäville.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Matias Hilden, p. 020 617 2200matias.hildenatimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi)

Kaavoituspäällikkö Marja Pelo, p. 020 617 1074 , marja.peloatimatra.fi (marja[dot]pelo[at]imatra[dot]fi)

 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.