Asfaltointiohjelman budjetti on tälle vuodelle miljoona euroa
Uutta asfalttia saa muun muassa Korvenkannantien liikenneympyrä ja Tornansilta.
Uutta asfalttia saa muun muassa Korvenkannantien liikenneympyrä ja Tornansilta.
Tilaisuudet järjestetään lauantaina 25.5.2024 Imatrankoskella.
Alimman viemäripisteen sijainti padotuskorkeuden alapuolella voi johtaa viemärivahinkoihin.
Tapahtuma järjestetään urheilutalon pihalla tiistaina 7.5.
Tuhkaroskikset ovat roska-astioihin kiinnitettäviä, tupakantumpeille tarkoitettuja tuhkaputkia.
IPV täyttää vuonna 2025 70 vuotta. Tapahtumalla juhlistettaisiin seuran menestyksekästä historiaa ja pesäpallon merkitystä seutukunnalla. Kaupunki on
Kokouksen asialistalla on muun muassa Titta Myllärisen eron myöntäminen kunnan luottamustehtävistä.
Sunnuntaiksi suunniteltua kansanjuhlaa ei hopean myötä järjestetä.
Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 3.–12.5. Katso tästä koko viikon ohjelma Imatralla.
Mikä aikuisissa on vialla? -keskustelutilaisuuden järjestivät Imatran kaupunginkirjasto ja nuorten palvelut. Suunnitteluun osallistui myös harrastus-
Oppivelvollisia ovat ne lapset ja nuoret, joilla on kotikunta Suomessa.
Mikäli Ketterä voittaa Mestis-mestaruuden, kansanjuhla järjestetään sunnuntaina 21.4. Mestaruus ja juhlan toteutuminen ratkeaa lauantai-iltana.
Tyhjäksi jäävä tontti halutaan valjastaa palvelemaan erilaisten käyttäjien tarpeita. Kaupunkikehityslautakunta käsittelee suunnitelmaa ensi viikolla.
Pienille koululaisille tarkoitettua toimintaa järjestetään kaikissa koulukeskuksissa aamulla ennen koulun alkua ja heti koulupäivän päättymisen
Saneeraustyöt käynnistyvät tiistaina 23.4.2024.
Tapahtuma on Imatran urheilutalolla tiistaina 10.9.2024 klo 9.30–12.00.
Rakennusurakkalaskennan kilpailutus on käynnistymässä. Purkutöihin päästään viimeistään alkusyksyn aikana.
Titta Myllärinen on hakenut eroa luottamustehtävistä. Uudeksi kaupunginhallituksen jäseneksi esitetään Heini Vesteristä. Valtuustoon nousee Veikko