Imatran Vesi on vesihuoltolain mukainen Imatran kaupungin taseyksikkönä toimiva ja kaupunginvaltuuston vahvistaman toiminta-alueen vedenjakelusta sekä viemäröinnistä vastaava vesihuoltolaitos, joka kuuluu yhtenä osana kaupunkikehitys- ja teknistä palvelua.
Imatran Veden vesihuoltotoiminnot muodostuvat veden hankinnasta, jäteveden pumppauksesta ja puhdistuksesta sekä asiakaspalvelusta. Tärkeänä osana ovat myös rakentamisen ja kunnossapidon valvontaan, yleissuunnitteluun ja verkostotiedon dokumentointiin liittyvät tehtävät. Veden jakeluun ja viemäriveden johtamiseen liittyvät verkostopalvelut Imatran Vesi ostaa vuosisopimusperiaatteella Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy:ltä.
Toimintakertomukset
Vesihuoltolaki muuttui vuonna 2015 niin, että jokaisen vesihuoltolaitoksen tulee julkaista toiminnastaan toimintakertomuksen, ymmärrettävässä muodossa, yhtiömuodosta riippumatta.