
Kesäkuun lopussa päättyneellä Visit Vuoksi -hankkeella luodut periaatteet ovat muodostuneet käyttäen ohjenuorana Visit Finlandin kestävän matkailun periaatteita sekä Glasgow declaration -ilmastojulistusta, jonka Imatran kaupunki allekirjoitti vuonna 2022.
Vuoksen kestävän käytön periaatteita on luotu yhdessä ympäristötoimen asiantuntijoiden kanssa. Kaupunkilaiset pääsivät myös ottamaan periaatteisiin kantaa 31.5.2023 pidetyssä Vuoksi-keskustelutilaisuudessa ja valmiit periaatteet esiteltiin hankkeen loppuseminaarissa 15.6.2023.
- Nämä yleisemmät Vuoksen kestävän käytön ohjeet on tarkoitettu tukemaan yrittäjiä kestävän matkailun kehittämisessä sekä tänne tulevia matkailijoita huomioimaan, mitä kestävä matkailu Vuoksella voisi tarkoittaa käytännössä, kertoo projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Imatran kaupungilta.
Hanke on pilotoinut kaksi ympäristöystävällisesti järjestettävää talvitapahtumaa. Tapahtumat on järjestetty yhteistyössä paikallisen yritysryhmän kanssa. Ryhmän vetäjänä on toiminut Vuoksen kalastuspuisto.
Tapahtumissa kokeiltiin Vuoksen ympäristöystävällisen tapahtuman järjestämisen ohjeistusta.
- Hankkeella on ollut tarkoitus tuoda esiin ja vakiinnuttaa kestävän matkailun tapoja jo hyvissä ajoin ennen valtakunnallisen erä- ja luontokulttuurimuseon avautumista, Minna sanoo.
Linnankosken voimalaitoksen raunioita sukelluskohteena kehitettiin myös Visit Vuoksi-hankkeessa.
- Kohteen saavutettavuutta haluttiin parantaa. Esimerkiksi voimalaitoksen tarkkoja koordinaatteja ei kaupungilla tai museovirastolla ollut tiedossa, Minna kertoo.
- Voimalaitoksen rauniosta ei myöskään ollut mittakaavassa olevaa "pohjakarttaa" jonka perusteella sukellusta olisi voinut suunnitella. Nyt mittakaavassa oleva kuvakartta on tehty, jolloin voimalan rauniosta saa jotain kuvaa. Kartta on tulostettavissa kaupungin verkkosivuilta, hän jatkaa.
Hankkeen aikana Linnankosken voimalaitoksen raunioista ja sen ympäriltä poistettiin sukeltamalla vuosien saatossa ihmisten heittämää roskaa. Sukelluksen teki käsityönä imatralainen WaterSki-Zoon yrittäjä Jussi Honka.
Katso kuvia voimalaitoksesta Vuoksen pinnan alta Visit Vuoksi-hankkeen verkkosivuilta.
CBC Visit Vuoksi | Imatran kaupunki
Lisätietoja:
projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen, minna.kahtava-marttinenimatra.fi (minna[dot]kahtava-marttinen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2256
Avoin keskustelutilaisuus järjestetään kaupungintalon valtuustosalissa keskiviikkona 31.5. kello 17–19.
Roskia poistetaan sukeltamalla lyhyissä jaksoissa pitkin syksyä aina kun vesi on riittävän kirkasta.
Kirjoita kommentti