uimahalli ja pilvinen taivas
Uimahalli- ja urheilutalo voivat avautua vuonna 2001 ja nuoremmille seurajunioreille toukokuussa.

Tilannekuvaryhmä: Harrastustoimintaa vapautetaan asteittain  

Toukokuussa mahdollista myös junioreiden paikallinen ottelutoiminta ulkona.

Maakunnallinen tilannekuvaryhmä suosittelee, että vuonna 2001 syntyneet ja sitä nuoremmat seuratoiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret saavat harrastaa sisätiloissa toukokuun alusta alkaen maksimissan 10 hengen ryhmissä, mikäli epidemiatilanne pysyy edelleen maltillisena. Toiminnassa tulee pystyä takaamaan yli 2 metrin etäisyys harrastajien kesken. Sisäharrastuksissa pukuhuoneiden käyttö tulee minimoida.

─ Vapun vuoksi Imatralla liikuntatilat tullaan avaamaan lasten ja nuorten seuratoiminnalle 3.5. Tiedotamme käytännön järjestelyistä tarkemmin ensi viikolla seuroja, tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen sanoo.

Mikäli epidemiatilanne jatkaa laskuaan, tilannekuvaryhmän mukaan myös lasten ja nuorten paikallisen pelitoiminnan käynnistäminen voi alkaa toukokuun alussa ulkona.

– Olemme tänään tilannekuvaryhmässä keskustelleet asiasta ja epidemiatilanne ei vielä salli paikallisia eikä kansallisia pelejä. Koronavirus leviää ihmiskontakteissa, joten yleisörajoituksetkin tulevat vielä olemaan voimassa. Toukokuun alusta on toive, että paikallisia pelejä päästäisiin jo pelaamaan. Matkustaminen pelipaikoille lisää kontakteja eikä edes harjoituspelejä pystytä pelaamaan niin, että yli kahden metrin turvaväli toteutuisi, kommentoi tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula.

Tilanne huhtikuun ajan vielä ennallaan

Yllä mainitut muutokset eivät astu vielä huhtikuussa voimaan. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa on vapautettu jo yhden vaiheen verran 19.4. alkaen.

Tällä hetkellä (huhtikuussa) vain 2008 syntyneiden tai sitä nuorempien lasten harrastustoiminta sallitaan sisätiloissa enintään 10 hengen pienryhmissä ja ulkotiloissa enintään 20 hengen pienryhmissä.

Vuosina 2001–2007 syntyneiden harrastustoiminta sallitaan huhtikuussa ulkotiloissa enintään 20 hengen pienryhmissä mukaan lukien ohjaajat. Toiminta pitää pystyä järjestämään suosituksissa annettujen ohjeiden mukaisesti. Kaikki harjoitukset on pystyttävä järjestämään siten, että kaikki harrastajat ovat toisistaan yli kahden metrin päässä. Turvavälin tulee poikkeuksetta toteutua koko harrastustoiminnan ajan.

Tilanteen turvallisuutta arvioidaan viikoittain.

Huhtikuun ajan kaikki ottelu- ja esitystoiminta on edelleen tauolla. Harjoituspelejä ei sallita ja ulkoharrastusten osalta pukuhuoneita ei tule käyttää.

 

Lisätietoja:

Eksote:

Tuula Karhula, tilannekuvaryhmän puheenjohtaja, terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja, Eksote, p. 040 194 4936, tuula.karhula@eksote.fi

Kristiina Kapulainen, tilannekuvaryhmän sihteeri, turvallisuus- ja valmiuspäällikkö, Eksote, p. 040 651 1791, kristiina.kapulainen@eksote.fi

Imatra:

Tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, p. 020 617 4450, sami.turunen@imatra.fi

EXIT Imatra - Mikä muuttuu?

  • Yläluokat maaliskuusta alkaen etäopetuksessa, lukio joulukuusta (helmikuussa lyhyt lähiopetusjakso) → Yläluokat ja lukio palasivat lähiopetukseen viikon 15 alussa.
  • Vuosina 2001–2007 syntyneiden kaikki sisätiloissa ja ulkotiloissa tapahtuva ryhmätoiminta oli tähän asti aiempien linjausten mukaisesti kiellettyä.→ Ulkoliikunta sallitaan 2001 ja sitä nuoremmille 20 hengen ryhmissä 19.4. alkaen.
  • Vuosina 2001–2007 syntyneiden kaikki sisätiloissa tapahtuva ryhmätoiminta on tähän asti aiempien linjausten mukaisesti kiellettyä → vuonna 2001 syntyneet ja sitä nuoremmat seuratoiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret saavat harrastaa sisätiloissa  maksimissan 10 hengen ryhmissä 1.5. alkaen
  • Kaikki ottelu- ja pelitoiminta on  kiellettyä →  lasten ja nuorten paikallisen pelitoiminnan käynnistäminen voi alkaa ulkona toukokuun alussa.