Kuva
Lapsi keinussa.
Lappeenrannassa lasten liikuntamaassa sekä Fitness24Seven-salilla on ollut koronavirusta kantava henkilö.

Päivitettyjä ohjeita huoltajille lapsen sairastuessa epidemia-aikana

Tiedote
26.8.2020 19:42
THL ja Eksote ovat tarkentaneet ohjeitaan lasten koronavirustestaamisesta. Ohjeissa on tarkennettu myös flunssaan sairastuneen lapsen osallistumisesta varhaiskasvatukseen tai perusopetukseen.

Milloin testiin?

Lapsen koronavirustestaamista tulee harkita, jos hänellä on huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan koronavirusinfektioon sopivia oireita.

Jos oireilu on hyvin lievää, eikä lapsi tai perheenjäsen tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän 14 vrk aikana, oireita voi seurata kotona ilman testaamista. Oireisena lapsi ei kuitenkaan voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen.

Jos lapsella on allerginen nuha, yksittäisiä aivastuksia tai jos hänen nenänsä alkaa valua ulos mennessä mutta oireilu loppuu sisätiloissa, lapsi voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen, kunhan lapsi muutoin on terve. Vain ulkoiluun, lämpötilan vaihteluihin ja aktiiviseen liikkumiseen liittyvä nenän valuminen on tavallinen oire, eikä ole infektion merkki.

Milloin voi palata hoitoon tai kouluun?

Jos oireet kotiseurannassa kokonaan väistyvät, ei testiin tarvitse mennä, vaan kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen.

Jos testi otetaan ja testitulos on negatiivinen, lapsi voi palata kouluun tai varhaiskasvatukseen, kun hän on parantumassa, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet.

Jos testi otetaan, mutta tuloksen saaminen viivästyy, voi kouluun tai varhaiskasvatukseen palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos lapsi tai perheenjäsen ei tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän 14 vrk aikana.

Entä jos perheessä joku muu sairastuu?

Saman perheen samaan aikaan tai aivan peräjälkeen samankaltaiseen tautiin sairastuneista riittää yksi negatiivinen koronatestitulos. Kaikkia perheen oireilevia lapsia ei ole tarpeen testata.

Jos lapsen hengitystieoireet pitkittyvät, häntä ei tarvitse testata toistuvasti, kunhan oirekuva pysyy samanlaisena.

Lue lisää THL:n ohjeista: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/lapset-ja-koronavirus

 

Lisätietoja:

hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)