Kuva
Corona

Kaupunki peruu liikuntaryhmiä ja lasten uimakouluja

Tiedote
13.3.2020 12:07
Kulttuuri- ja urheilutilojen käytöstä linjaus iltapäivällä.

Imatran kaupunki peruu koronatilanteen vuoksi erityisliikuntaryhmien, kuten iäkkäiden ohjatut liikuntatunnit. Myös kaupungin organisoimat ja Pelastakaa Lapset –yhdistyksen maksamat uimakoulut sekä päiväkotien uimaopetus laitetaan tauolle kahden viikon ajaksi. Lisäksi hyvin suositut senioreiden liikuntatapahtumat Ukonniemi-areenalla perutaan pariksi viikoksi. Näitä tapahtumia on järjestetty maanantaisin ja torstaisin.

Tänään iltapäivällä linjataan miten toimitaan Kulttuuritalo Virran tapahtumien, Teatteri Imatran näytösten sekä uimahallin ja urheilutilojen toimintojen osalta. Kaupunki odottaa yhä Aluehallintoviraston (AVI) ohjeistusta, hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala kertoo.

Ukoniemi-areena on suljettu 16.3 alkaen toistaiseksi, koska seiellä toimivat seurat ovat jo peruneet käyttövuorojaan.

Kirjastot pyritään tämän hetken tietojen mukaan pitämään normaalisti auki, samoin koulut ja päiväkodit.

Koulut: oppilaslaitteet mukaan viikonlopuksi

Varmuuden vuoksi kaikkia koululaisia kehotetaan ottamaan viikonlopuksi läppärit mukaan kotiin. Laitteiden mukaanotto on varotoimenpide ja samalla kaupunki toivoo, että yhteyksiä testataan kotona.

Jos lapsella ei ole vanhempien lupaa viedä laitetta kotiin, hän jättää sen koululle. Laitteet tuodaan maanantaina kouluun, ellei toisin viikonloppuna Wilman kautta ohjeisteta.

Kaupunki toivoo, että, jos samassa perhepiirissä on oireilevia tai ulkomailta saapuneita henkilöitä, lapsiakaan ei laitettaisi kouluun tai päiväkotiin.

Siivousta tehostetaan

Kaupunki tilaa tehostettua siivousta Saimaan Tukipalveluilta julkisiin tiloihin. Esimerkiksi pinnat, joita kosketellaan enemmän, tullaan puhdistamaan useammin.

Yksi esimerkki tästä ovat esimerkiksi kosketusnäytöt ja omatoimikirjastojen laitteet, Kujala sanoo.

Henkilökunta: Etätöille kyllä, tankkausmatkoille ei

Kaupunki kannustaa omaa henkilökuntaansa suosimaan etätöitä, jos se työn luonteen vuoksi on mahdollista.

Oppilaiden tavoin henkilökuntaa kehotetaan ottamaan kannettavat ja työpuhelimet viikonlopuksi kotiin ja testaamaan etäyhteyksien toimivuutta.

Kaupunki muistuttaa myös, että julkisilla paikoilla puhelimien käyttöä tulisi hygieniasyistä välttää ja puhelimen kosketuspintojen puhdistusta lisätä.

Kaupunki tiedottaa seuraavan kerran koronaan liittyen iltapäivällä.

 

Lisätietoja:

Hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)

Viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen, .p 020 6172400, liisa.hupli.oinonenatimatra.fi (liisa[dot]hupli[dot]oinonen[at]imatra[dot]fi)

 

Mistä apua?

  • Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) vastaa terveydenhuollon näkökulmasta koronatiedottamisesta. Voit seurata tiedotusta: http://www.eksote.fi/eksote/ajankohtaista/2020/Sivut/Ohjeitaeksotenalueenasukkaillecovid19.aspx
  • Jos epäilet sairastuneesi koronaan, soita p. 116117.
  • Valtakunnallisesti koronaneuvontaa on saatavilla palvelupuhelimesta: p. 0295 535535.
  • Kaupunki avaa torstai-illan aikana omat ohjesivunsa imatra.fi-sivustolle. Niitä päivitetään tarpeen tullen myös viikonloppuna. Sivut löytyvät osoitteesta: imatra.fi/korona
  • Kaupungin johtoryhmä seuraa tilannetta koko ajan. Perjantaina johtoryhmä kokoontuu kahdesti ohjeistuksia tarkastelemaan. Jos sinulla on jotain käytännön asioihin liittyviä kysymyksiä, joita pitäisi kaupungin yhteisesti linjata, ole yhteydessä lisätiedon antajiin.