Kuva
Nainen, jonka edessä on erilaisia kuvakirjoja.

Kirjastonhoitaja Tiina Rossi vinkkaa kuvakirjoja lasten parissa työskenteleville

Tiedote
9.10.2023 10:27
Vinkattavat kirjat käsittelevät tunnetaitoja ja haastavia aiheita. Kuvakirjoin kasvatettu -hanke jatkuu marraskuun loppuun.

Imatran kaupunginkirjasto on käynnistänyt uuden Kuvakirjoin kasvatettu -nimisen hankkeen. Lasten- ja nuortenosastojen kirjastonhoitaja Tiina Rossi kiertää marraskuun aikana kertomassa kuvakirjoista varhaiskasvatuksen henkilökunnalle, alaluokkien opettajille, seurakunnan ryhmänohjaajille sekä muille pienten lasten parissa työskenteleville ammattilaisille.

– Haluan vinkata henkilökunnalle kuvakirjoja, jotka käsittelevät lasten kohtaamia haastavia tilanteita ja aiheita. Sellaisia ovat esimerkiksi perheongelmat, kuolema tai sukupuoleen liittyvät asiat, Rossi kertoo.

Ammattilaisten välityksellä kirjasto pyrkii tavoittamaan myös sellaisia lapsiperheitä, jotka eivät käytä kirjastoa. Toiveena on lisätä heidänkin tietouttaan lukutaidon tärkeydestä ja lastenkirjallisuuden monipuolisuudesta.

– Kirjallisuus voi auttaa käsittelemään hankalia aiheita lapsen ymmärtämällä tavalla, Rossi sanoo.

Rossin kalenterissa on vielä tilaa, mikäli haluat varata kirjavinkkauksen lasten kanssa työskentelevälle tai alalle kouluttautuvalle yhteisöllesi. Vinkkaukset voidaan järjestää työpaikoilla tai pääkirjastossa. Niitä varten olisi hyvä varata vähintään 45 minuuttia aikaa.

– Hiukan keskustelevampi kirjallisuushetki vaatisi kuitenkin noin puolitoista tuntia, Rossi vinkkaa.

Rossi on vinkkauksineen mukana myös kaupungin järjestämissä Lastenmaa-tapahtumissa Vuoksenniskalla, Sienimäellä sekä Savikannassa 21.–23.11. Tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.

Kuvakirjoin kasvatettu -hanke on saanut Etelä-Suomen aluehallintoviraston tukea.

Lisätiedot:

Kirjastonhoitaja Tiina Rossi, p. 020 617 6615, tiina.rossiatimatra.fi (tiina[dot]rossi[at]imatra[dot]fi)