Kuva
Älä jää yksin, apua on tarjolla.
Älä jää yksin, apua on tarjolla.

Apua poikkeusolojen aiheuttamiin toimeentulovaikeuksiin on saatavilla

Tiedote
6.4.2020 17:54
Muun muassa Kela, Eksote, seurakunta ja useat järjestöt auttavat.

Poikkeusolot vaikuttavat monen kotitalouden toimeentuloon esimerkiksi lomautusten takia. Talousvaikeuksien vuoksi ei kannata jäädä yksin, apua on tarjolla.

Kansaneläkelaitos (Kela) myöntää perustoimeentulotuen seitsemän päivän aikana. Hakuohjeet löydät täältä.

Eksote myöntää Kelan tuen lisäksi täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Voit hakea täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea samalla, kun haet perustoimeentulotukea tai perustoimeentulotuen jälkeen. Kela toimittaa hakemuksesi Eksoteen, jos olet pyytänyt hakemuksen siirtoa ja esittänyt hakemuksessasi muita kuin perustoimeentulotukeen kuuluvia menoja. Imatran aikuissosiaalityön palveluneuvontaan voi soittaa ma – pe klo 8-16 puh. 05 352 5926.

Akuuttia apua on saatavilla myös Imatran seurakunnan diakoniatyöstä. Diakoniatyön taloudellisen avustamisen vastaanottolle tulee varata aika maanantaisin klo 9-10 tai torstaisin klo 15-16 p. 040 482 4473.

PeLa auttaa lapsiperheitä

Imatralaiset lapsiperheet voivat hakea apua harrastus- ja oppimateriaalihankintoihin Pelastakaa Lapset –yhdistykseltä (PeLa). Avustusasioissa voi ottaa yhteyttä maanantaisin ja torstaisin klo 9 – 15  p.  045 116 6021. Avustushakemukset voit lähettää postitse tai sähköpostitse: imatranseutuatpelastakaalapset.net (imatranseutu[at]pelastakaalapset[dot]net)

PeLan jakamia EU-ruokakasseja on niin ikään jaossa lapsiperheille ensi torstaina. Ensin pitää sopia hausta soittamalla yllä olevaan numeroon.

PeLa on lisäksi toimittanut 70 euron lahjakortteja Imatran seurakunnalle avustustyöhön.

Työnhakijat jakavat 500 EU-ruokakassia

Imatran työnhakijat jakavat noin 500 EU-ruokakassia torstaina 9.4. kello 10-15 Imatrankoskella Ay-talossa (entinen Jyskin tila).

Myös Elämän Avuksi ry. aloittaa 13.4. alkaen (2. pääsiäispäivänä) kauppojen ylijäämäruoan keräämisen ja jakamisen aikavarauksella tiloistaan. Yhteydenotot ma-pe klo 12-15 puh. 044 270 6694.

Lisäksi Imatran helluntaiseurakunnalla on avustustoimintaa omalle jäsenkunnalleen.

Kaupunki muistuttaa, että etäopetuksessa olevilla lapsilla on yhä tarpeen vaatiessa mahdollisuus ilmoittautua kouluruokailun piiriin. Kouluruokailussa pyritään huolehtimaan siitä, että lapset pesevät kätensä ja pitävät riittävää etäisyyttä toisiinsa.