
Vuoksenniskan koulukeskus sai seinälleen Nestori Lönngrénin valokuvan
Vuoksenniskan koulukeskus on saanut aulan seinälle Nestori Lönngrénin valokuvan Imatrankoskesta.
— Tämän vuoden alusta työryhmä alkoi suunnitella aulan teosta. Aulaan haluttiin jotain kestävää ja näyttävää, kertoo apulaisrehtori Mari Leppänen.
Vuoksenniskan koulukeskuksella on uusi ja vanha koulurakennus. Vanhempaa osaa koulusta on kunnostettu ja modernisoitu esimerkiksi taiteen avulla. Koulukeskuksen seiniltä löytyy oppilaiden taidetta. Aulaan haluttiin suuri pitkäikäinen teos.
— Halusimme aulaan paikallisen taiteilijan teoksen, joka edustaa Imatraa. Päädyimme Nestorin upeaan valokuvaan koskesta, kertoo kuvataiteen opettaja Juha Olli.
Valokuvaaja Nestori Lönngrénin mukaan valokuva Imatrankoskesta on panoraamakuva, joka on rakennettu 30 äärimmäisen tarkasta kuvasta.
— On arvokasta, kun oma teos pääsee pitkäaikaisesti näkyville paikalliseen tilaan, Lönngrén sanoo.
Lisätietoja:
Vuoksenniskan koulukeskuksen apulaisrehtori Mari Leppänen, mari.leppanenimatra.fi (mari[dot]leppanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 5711
Upea kuva, kunnia tekijälle…
Upea kuva, kunnia tekijälle siitä.
Imatrankoskesta olisi syytä esitellä sitä aitoa ja vapaata, villiä, koskea, eikä vesielämän tuhonnutta patoa. Pato kuvaa ahneutta ja ympäristön täydellistä tuhoamista, jäänne voimayhtiöiden harjoittamasta häikäilemättömästä maakuntien ja jokivarsien ryöstöstä, ilman vastuullisuutta ja luonnon kunnioitusta. Sähköä voidaan, ja on aina voitu, tuottaa tukkimatta koko vesistöä.
Maalaus Hinkasta oli…
Maalaus Hinkasta oli aikanaan salissa varsin pitkäaikainen ja puhutteleva.
Koski sopii hyvin aulan isolle seinälle. Hyvä Nesti!
Kuva on upea, mutta tuon…
Kuva on upea, mutta tuon yläpuolella olevan taulun voisi sijoittaa muualle.
Upea!
Upea!
Kirjoita kommentti