
Virta-opiston musiikkiopiston haku on auki
Opistoon ei ole pääsykokeita, vaan hakijat haastatellaan. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja musiikkiopiston sen hetkisten resurssien mukaisesti.
– Oppilaalla voi hakiessaan olla selkeä toive soittimesta, mutta ei välttämättä. Siksi oppilaat vanhempineen haastatellaan toukokuussa, kertoo musiikkiopiston apulaisrehtori Anna-Mari Sopanen.
Tieto oppilaspaikasta tulee kesäkuun loppuun mennessä kaikille hakijoille. Jonottajiin otetaan yhteyttä, mikäli lisää oppilaspaikkoja vapautuu esimerkiksi elokuussa. Jonottaminen on voimassa koko lukuvuoden.
Musiikkiopistoon haetaan sähköisesti Eepos -järjestelmässä. (imatra.eepos.fi).
Lisätietoja:
apulaisrehtori Anna-Mari Sopanen, p. 020 617 6624, anna-mari.sopanenimatra.fi (anna-mari[dot]sopanen[at]imatra[dot]fi)
Virta-opiston musiikkiopisto
Virta-opiston musiikkiopisto (ent. Imatran musiikkiopisto) on Suomen viidenneksi vanhin musiikkiopisto. Opisto juhlii tänä vuonna 80-vuotisjuhlaansa.
Musiikkiopistossa opiskellaan musiikkia taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisesti. Soitonopiskelu on siis tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää, mutta toiminnan lähtökohtana on oppilas ja hänen tavoitteensa sekä toiveensa. Jokaiselle oppilaalle suunnitellaan henkilökohtainen opetussuunnitelma lukuvuoden alussa, johon tavoitteet kirjataan kunkin oppilaan lähtökohtien mukaisesti. Oppilaat ja kotiväki pääsevät siis vaikuttamaan omien opintojensa kulkuun.
Musiikkiopistossa opiskelun voi aloittaa jo vauvana vanhemman kanssa muskariryhmässä ja musiikkipolkua voi opistossa jatkaa aina aikuiseksi saakka. Varhaisiän musiikkikasvatuksen piiriin kuuluvat pääsääntöisesti 0 - 6 -vuotiaat lapset, mutta myös musiikin perusopintoihin voi hakeutua heti, kun lapsen fyysiset ominaisuudet sallivat soittimien käsittelyn. Musiikin perusopinnoissa oppilas käy viikoittain yksityisellä soittotunnilla, ja oma soitonopettaja onkin tärkein opinto-ohjaaja koko musiikkiopisto polun ajan. Soittotuntien lisäksi oppilas osallistuu musiikin hahmotusaineiden opetukseen, yhteismusisointiin, saa esiintymiskoulutusta sekä pääsee nauttimaan monista konserttimahdollisuuksista osana yleisöä. Musiikkiopiston monipuolinen konserttitarjonta on maksutonta. Tapahtumien ajankohtia ja sisältöjä voi käydä katsomassa musiikkiopiston nettisivuilta, Kulttuuritalo Virran sivuilta tai Imatran tapahtumakalenterista.
Perusopintojen jälkeen taiteen laajan oppimäärän mukaisesti oppilas siirtyy musiikin syventäviin opintoihin, joissa nimen mukaisesti syvennetään omaa osaamistaan. Syventävien opintojen jälkeen oppilaalla on valmiudet hakeutua myös halutessaan ammattiopintojen pariin, mutta elämänmittainen harrastus ja taito on tärkein anti.
Virta-opiston musiikkiopiston toiminta-alueeseen kuuluvat Imatran kaupunki sekä Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kunnat.