Kuva
Kaksi aura-autoa liikkeellä pimeään aikaan katuvalojen alla.

Vanhoja katuvalaisimia uusitaan led-valaisimiksi Imatran pääväylillä

Tiedote
23.3.2023 13:29
Työt suoritetaan yötöinä viikoilla 13, 14 ja 15. Kohteissa on liikenteenohjaus.

Työt pyritään tekemään katkaisematta liikennettä, mutta vähintään yksi kaista on aina kuitenkin auki. Työn suorittavalta Etec Automationilta kerrotaan, että pieniä, maksimissaan 15 minuutin, pysäytyksiä voi liikenteelle tulla.

Liikenteenohjaajat ovat paikalla varmistamassa työturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.

- Tulevien kolmen viikon aikana vaihdetaan Imatran eniten liikennöidyille väylille katuvalaisimet led-valaisimiksi, työnjohtaja Arttu Väänänen Etec Automationilta kertoo.

- Tänä vuonna tullaan vaihtamaan myös muille väylille led-katuvalaisimet näiden vaikeimpien risteysalueiden jälkeen, lisää aluevalvoja Konsta Toikka Mitralta.

Lisätietoja:

työnjohtaja Arttu Väänänen, Etec Automation, p. 050 3582854, arttu.vaananenatetec.fi (arttu[dot]vaananen[at]etec[dot]fi)

aluevalvoja Konsta Toikka, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, p. 05 235 2829, konsta.toikkaatmitra.fi (konsta[dot]toikka[at]mitra[dot]fi)

Katuvalaisimien vaihto ledeiksi Imatralla

Viikko 13 eli 27.-31.3.2023

  • Imatrankoskentien liikenneympyrä (pistetalojen)
  • Helsingintie (keskustan alue)
  • Koulukatu-Lappeentien risteysalue
  • Koulukatu-Tietäjänkatu risteysalue
  • Tainionkoskentie (puukoulun edusta)
  • Karhumäenkatu (prisman liikenneympyrä ja edusta)
  • Keskuskatu (Prisma-Tainionkoskentie väli)

Viikko 14 eli 3.-7.4.2023

  • Tainionkoskentie (Mansikkapaikka-Keskusliikenneasema)
  • Vuoksentie/Vuoksenniskantie liikenneympyrä (ratasillan ja Valtatie 6 siltojen välissä)
  • Vuoksenniskantie (paloaseman-Lakasentien väli)

Viikko 15 eli 10.-14.4.2023

  • Karjalantie risteysalueet (Virasoja-Kaukopää väli)

Toteutus maanantaista perjantaihin pääasiallisesti yötyönä kello 20.30-06.00 välillä, myös pääsiäisenä.

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.