Kuva
Ihmisiä istuu pöydän ääressä katsomassa esitystä, joka näkyy näytöllä seinällä.
Kummivaltuutetut ja nuorisovaltuutetut kokoontuivat suunnittelemaan toimintaa ensimmäisen kerran tiistaina 27.1.2026.

Valtuustokummitoiminta käynnistyy Imatralla

Tiedote
4.2.2026 14:51
Toiminta on askel kohti Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaattia.

Imatran kaupunki käynnistää valtuustokummitoiminnan vahvistaakseen nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia kaupungin päätöksenteossa. Toiminnan tavoitteena on tiivistää nuorisovaltuuston ja luottamushenkilöiden välistä yhteistyötä sekä tukea nuoria päätöksenteon käytäntöjen ymmärtämisessä. 

Valtuustokummitoiminta on yksi niistä käytännöistä, joita edellytetään Nuorisovaltuustoystävällinen kunta -sertifikaatin hakemisessa. Kun kummitoiminta käynnistyy, Imatra on valmis etenemään sertifikaatin hakuprosessissa. 

Tukea nuorille päätöksentekoon osallistumiseen 

Kummivaltuutetut ovat kunnan luottamushenkilöitä, jotka on valittu toimimaan nuorisovaltuuston jäsenien tukena. Toimintamallin tavoitteena on vahvistaa nuorisovaltuuston mahdollisuuksia vaikuttaa sekä lisätä vuoropuhelua nuorten ja päättäjien välillä. 

– Kummitoiminnassa keskitytään ensisijaisesti siihen, että nuoret ymmärtävät, miten kaupungin päätöksentekojärjestelmä toimii – puoluepolitiikan sijaan, opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio korostaa. 

Imatralla nuorisovaltuuston edustajat ovat aktiivisesti mukana lautakuntien työssä ja valtuuston kokouksissa. 

– Kokoustilanteet ja puheenvuorojen käyttäminen voivat kuitenkin olla jännittäviä, erityisesti nuorille ensikertalaisille. Valtuustokummien roolina on tarjota nuorille tukea ja madaltaa kynnystä osallistua keskusteluun, Rovio sanoo. 

Samalla nuorisovaltuustoa koulutetaan tiedonkulkuun: siihen, mitä asioita nuorisovaltuustosta viedään lautakuntiin ja miten lautakunnissa käsitellyistä asioista viestitään takaisin nuorille. 

Kummivaltuutetun tehtäviä: 

  • edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia kaupungin päätöksenteossa 

  • varmistaa nuorisovaltuuston osallistumisen asioiden valmisteluun 

  • toimii tulkkina hallinnon ja nuorten välillä 

  • auttaa ymmärtämään päätöksentekoa ja kokouskäytäntöjä 

  • kannustaa ja tukee nuorten aktiivista osallistumista 

Toimiva yhteistyö edellyttää säännöllisiä kohtaamisia nuorten ja valtuutettujen välillä. Vuorovaikutusta käydään kokouksissa, vapaamuotoisesti sekä matalan kynnyksen viestintäkanavissa, kuten WhatsApp-ryhmässä. Kummivaltuutettujen odotetaan olevan oma-aloitteisia ja kyselevän nuorten näkemyksiä käsiteltävistä asioista. 

Nuoret valitsivat kummivaltuutettunsa itse 

Nuorisovaltuutetut valitsivat neljä kummia avoimen haun kautta. 

– Hakijoita oli noin kymmenen ja kutsuimme kaikki haastatteluun Chillaamolle. Kysymyksiin oli mahdollista vastata myös sähköpostite, jos haastatteluaika ei sopinut, Imatran nuorisovaltuuston jäsenet Sofia Koljonen ja Onni Tiimonen. 

Valintatapa oli onnistunut ja matalan kynnyksen tapa tutustua luottamushenkilöihin koettiin tärkeäksi. Valtuustokummitoiminnan odotetaan parantavan tiedonkulkua, lisäävän vuoropuhelua ja hyödyttävän sekä nuoria että päättäjiä. 

Lisätietoja: 

opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio, minna.rovioatimatra.fi (minna[dot]rovio[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 3404 

nuorten palveluiden vastaava Johanna Mäkinen, johanna.makinenatimatra.fi (johanna[dot]makinen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 7201 

Kummivaltuutetut 

Valtuusto: Sanna Prior (varalla Lilla Saaristo) 

Elinkeino- ja kaupunkiympäristölautakunta: Suvi Rautsiala (Varajäsentä ei nimetty, sillä Rautsiala oli ainoa lautakunnan jäsen ehdokkaista.) 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta: Lilla Saaristo (varalla Kaisa Hammaren) 

Nuorisovaltuutetut 

Valtuusto: Onni Tiimonen 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta: Minttu Harinen 

Elinkeino- ja kaupunkiympäristölautakunta: Sofia Koljonen (varalla Milla Kärnä) 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.