Olet täällä

Vaikuta

Kaupungin tulevaisuuden suunnittelussa, päätöksenteossa ja toteutuksessa tarvitaan kaikkia kuntalaisia. Tärkeimmät asukkaiden osallistumista koskevat oikeudet on kirjattu Kuntalain 28 §:ään.

Imatralaisilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa oman kaupunkinsa asioihin, muun muassa aloitteiden tekeminen, palautteen ja kysymysten lähettäminen, yhteyden ottaminen luottamushenkilöihin ja viranhaltijoihin sekä osallistuminen yleisötilaisuuksiin, kyselyihin ja keskusteluun.

Imatran esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen löytyvät päätöksenteko-osiosta sekä kunkin päättävän elimen yhteydestä. Lisäksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset pidetään nähtävillä ja niihin tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen.

Äänestysoikeuden lisäksi kuntalainen voidaan asettua ehdokkaaksi valtuustoon ja hänet voidaan valita kunnan luottamustehtäviin.

Imatralaisilla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi voi antaa palautetta kaupungin toimialaan kuuluvissa asioissa.

Imatralla toimii Lasten Parlamentti, nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto.