Kuva
Väärätalo ulkoapäin kuvattuna lokakuussa 2024.

Vääräntalon asemakaavan muutos etenee päätöksenteossa

Tiedote
20.3.2025 15:35
Lausuntoja kaavaehdotukseen saapui määräaikaan mennessä yhdeksän kappaletta.

Asemakaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa alue monipuolisille keskustatoiminnoille sekä määritellä Vääräntalon rakennussuojelun taso.
Kaavan tavoitteena on mahdollistaa suunnittelualueelle kaupunkikuvallisesti ympäristöön soveltuva ja laadukas rakentaminen, joka toteutuessaan ei vaaranna merkittäviä lähialueen maisemallisia ja kulttuurillisia arvoja.

Vääräntalon vanha kaareva osa saa asemakaavamuutoksella suojelumerkinnän. 

Jukankadun ja Matinkadun puoleisilla rakennuksen osilla suojelumerkintää ei asemakaavamuutoksessa ole. 

—     Rakennusten nykykunto vaatii suuria korjauskustannuksia, jotka alustavien arvioiden mukaan ylittävät uudisrakentamisen kustannustason, maankäyttöpäällikkö Erik Forstén sanoo.

Suunnittelualueen rakennukset ovat olleet poissa käytöstä useamman vuoden ja niiden kunto on sinä aikana huonontunut paljon. 

Asemakaavan muutos mahdollistaa tontin monipuolisemman käytön.

Tällä hetkellä täysin ilman käyttöä useamman vuoden ollut kaava-alue Imatrankosken keskeisimmällä paikalla halutaan eloon ja löytää uusia käyttäjiä. 

—    Tämän mahdollistaa arvokkaaseen ympäristöönsä taidolla sovitettu täydennysrakentaminen, jonka hallitsevana osana hotelli Väärätalon Koskenpartaan puolen kaareva osa edelleen säilyy, Forstén jatkaa.

Maanalaista pysäköintiä on kaavamuutosehdotuksessa osoitettu koko alueelle lukuun ottamatta suojeltua aluetta. 
Kaavaehdotuksessa alueen kokonaisrakennusoikeus on 20 000 ke-m², mikä on 10 800 ke-m² enemmän kuin voimassa olevassa asemakaavassa. 

Elinkeino- ja kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että Vääräntalon asemakaavan muutos hyväksytään. Lautakunnan kokous on 25.3.2025.
 

Lisätietoja:

maankäyttöpäällikkö Erik Forstén, erik.forstenatimatra.fi (erik[dot]forsten[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1050
kaavoitusarkkitehti Sami Tynkkynen, sami.tynkkynenatimatra.fi (sami[dot]tynkkynen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1150
 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.