Uutisarkisto

Imatran taidemuseolla avautuvan Etelä-Karjalan taiteilijaseuran näyttelyn yhteydessä järjestetään kolme luovaa työpajaa.
Näyttelyn teokset ovat lähes kaikki esittäviä. Niissä on selkeä aihe, useimmiten ihminen ja hänen elämänsä.
Earth Houria vietetään lauantaina 25.3. kello 20.30–21.30. Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma.
Imatran kaupunki kokeili liikennevalojen sammutusta öisin. Sammuttamisesta saatiin hyviä kokemuksia, joten valot päätettiin sammuttaa yöaikaan pysyvästi.
Imatran kaupunki jakoi 20.000€ tukea 13 tapahtumalle
Imatran kaupunki on kokeillut kuukauden ajan liikennevalojen sammutusta öisin klo 22 - 06 välisenä aikana. Nyt kysymme, tulisiko valot sammuttaa öisin jatkossakin.
Kari Nieminen on imatralainen ammattikuvaaja, joka on työskennellyt 1980-luvulta lähtien.
Lähde liikkeelle ja osallistu liikuntakampanjaan!
Missä asuisit mieluiten Imatralla? - kyselyssä saatiin 288 vastausta siihen, mikä Imatran uusista alueista kiinnostaa vastaajia eniten.
Mansikkalan yläkoulussa oppilaat ja vanhemmat vaihtoivat osia yhden päivän ajaksi ”Huoltajat koulunpenkille” - päivässä. Vaihtopäivän idea on tutustuttaa vanhempia nykykoulun arkeen.
Imatran kaupunki testaa liikennevalojen sammutusta öisin klo 22 - 06 välisenä aikana. Asukkailta kysytään kokemuksista.
Imatran kaupungin haastatteluryhmä valitsi maanantaina 13.2. kolme henkilöä jatkamaan kaupunginjohtajan valintamenettelyssä.
Avoin ideointiareena tuotti lähes sata ideaa rajanylitysliikenteen kehittämiseksi.
Hakuaika kaupungin kesätyöpaikkoihin on 6.2.-15.3.2017.
Kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat tämän viikon perjantaina 10.2. äidinkielen tekstitaidon kokeella.
Vuoden 2017 Imatran tapahtumien tukihaku on nyt käynnissä! Hakemusten viimeinen jättöaika on sunnuntaina 5.3.2017 klo 23.59.
Myötätuulta ikäihmisille maakunnallinen seminaari 16.3.2017 kello 13.00-15.00 Imatran Kulttuuritalo Virta, Karelia Sali.
Suurin osa näyttelyn kuvista on jatkosodan alusta Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan alueelta.
Kulttuurijärjestöjen kokoontuminen torstaina 6.2. klo 17.30 Imatran taidemuseolla.
Imatran kaupungilla on oma osasto Asunto&Rakentaja'17 - messuilla, jotka pidetään Holiday Club Saimaalla 28.–29.1. Esittelyssä ovat kaupungin vapaat tontit ja Imatran Lämpö.
Subscribe to feed