Myönteisen Imatra-kuvan edistäjän palkinto myönnettiin Imatran Urheiluautoilijat ry:lle
Imatran kaupunki on myöntänyt myönteisen Imatra-kuvan edistäjän palkinnon Imatran Urheiluautoilijat ry:lle.
Yhdistyksen ansiosta Imatralla järjestettiin keväällä 2026 SM-rallin osakilpailu.
—Onnistunut tapahtuma osoitti, että Imatralla kyetään järjestämään vaativia ja laajaa kiinnostusta herättäviä urheilutapahtumia. Kilpailu toi kaupunkiin näkyvyyttä, kävijöitä ja myönteisiä kokemuksia sekä vahvisti kuvaa Imatrasta aktiivisena, rohkeana ja elinvoimaisena tapahtumakaupunkina. Tämän ansiosta Imatran Urheiluautoilijat ry on merkittävästi edistänyt myönteistä Imatra-kuvaa, perusteissa todetaan.
Imatran Urheiluautoilijat ry:n puheenjohtaja Jarmo Vesterinen iloitsee seuran saamasta tunnustuksesta.
—Kyllä se hyvältä tuntuu. Saimme tapahtuman puristettua kasaan pienellä porukalla ja olemme saaneet myönteistä palautetta useilta eri tahoilta. Se kertoo siitä, että onnistuttiin, hän pohtii.
Myönteisen Imatra-kuvan edistäjän palkinto myönnetään joka vuosi taholle, joka on toiminnallaan edistänyt myönteistä Imatra-kuvaa Imatralla ja valtakunnallisesti. Vuoden 2026 palkinnon saaja julkistettiin tänään lauantaina Imatra-päivässä.
Lisätietoja:
viestintäpäällikkö Jonna Mielonen-Jumisko, Imatran kaupunki jonna.mielonen-jumisko
imatra.fi (jonna[dot]mielonen-jumisko[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2231
puheenjohtaja Jarmo Vesterinen, Imatran Urheiluautoilijat ry, jamo.vesterinen
gmail.com (jamo[dot]vesterinen[at]gmail[dot]com), p. 050 581 3077