Imatra-päivä on kaikkien imatralaisten juhla
yhdessä lähes sadan kumppanin kanssa.
Imatra-päivää vietetään vuosittain elokuun toiseksi viimeisenä lauantaina. Vuosien aikana tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa imatralaisten kalentereissa: monille siitä on tullut odotettu osa loppukesää.
Tapahtumapäivän koordinoinnista vastaa Imatran kaupunki. Juhla syntyy kuitenkin laajalla yhteistyöllä
– Mukana on lähes sata yhdistystä, seuraa, yritystä ja muuta kumppania esiintymässä, toimintaansa esittelemässä ja kaupunkilaisia kohtaamassa. Ilman heitä päivää ei olisi, tapahtumatuottaja Mari Haaparanta toteaa.
Jotain vanhaa, jotain uutta
Imatra-päivän valmistelu alkaa edellisen vuoden puolella. Ensimmäisten päätettävien asioiden joukossa on illan pääesiintyjä. Tänä vuonna lauantai-illan ohjelmasta vastaa joutsenolaislähtöinen Black Devils yhdessä Ile Kallion ja Janne Louhivuoren kanssa.
Tammikuussa koolle kutsutaan edellisen vuoden osallistujat arvioimaan tapahtumaa ja ideoimaan uutta. Näiden keskustelujen pohjalta seuraavan vuoden ohjelma alkaa rakentua.
Päivän runko säilyy vuodesta toiseen melko samankaltaisena. Aamu alkaa päättäjien ja kuntalaisten yhteisillä aamukahveilla, minkä jälkeen ohjelma levittäytyy eri puolille keskustaa.
Perinteiden rinnalla tapahtumaa myös uudistetaan.
– Tämän vuoden uutuuksia ovat muun muassa YLE 100 -bussi sekä jo loppuun varattu Imatra-päivän illallinen, Haaparanta kertoo.
Perinteisiin kuuluvat myös yhteisesti laulettava Karjalaisten laulu ja sitä seuraava koskinäytös. Päivä päättyy Koskenpartaan lavan esityksiin.
Katse jo tulevassa
Tämän vuoden tapahtuma on vielä edessä, mutta katse on jo osittain tulevassa. Vuonna 2028 Imatra täyttää 80 vuotta, ja merkkivuoden juhlintaa suunnitellaan parhaillaan.
– Ajatuksena on tehdä tavallista suurempi kokonaisuus, mahdollisesti jopa Imatra-viikko. Suunnittelu on käynnistymässä, Haaparanta kertoo.
Ensin juhlitaan kuitenkin tämän vuoden Imatra-päivää.
– Toivon, että mahdollisimman moni tulee mukaan. Tämä on koko kaupungin yhteinen juhla ja teemme sen yhdessä, Haaparanta sanoo.
Tämä artikkeli on Imatran kaupungin elokuun asukasviesti, joka on julkaistu Uutisvuoksi-lehdessä 20.8.2026.
HUGOn ilmaiskonsertti perjantaina 21.8. kello 20
Muun muuassa Taulut- ja Sun puolesta -hiteistä tunnettu popartisti HUGO esiintyy Koskenpartaan lavalla huomenna perjantaina.
Kaikille avoin maksuton konsertti alkaa kello 20.
– Keikka on yksi tapahtumista, joilla juhlimme Unicefin meille myöntämää Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee mukaan juhlimaan, varhaiskasvatuspäällikkö Minna Leinonen kertoo.
Tunnustuksen juhlinta jatkuu lokakuussa pienemille lapsille suunnatulla Puistopartion konsertilla. Puistopartio esiintyy lauantaina 3.10. Kulttuuritalo Virrassa. Maksuttomat liput tulevat jakoon myöhemmin syksyllä.
Kirjoita kommentti