Saimaan ympäri pyöräillään Saimaa Cycle Tourin merkeissä 10.–12.7.2026
Tapahtuman rakentaminen käynnistyy maanantai-iltana 6.7. Silloin aloitetaan Inkerinaukion torialueella teltan rakentaminen Kuohun kulmassa. Alue aidataan ja on vartioitu.
Samana iltana käynnistetään myös katuosuuksien aitaaminen Helsingintiellä ja Imatrankoskentiellä. Kaikki tarvittavat tienylitykset säilyvät esteettömästi käytössä koko rakentamisen ajan.
– Illan aikana pystytetään myös Helsingintielle ja Imatrankoskentielle tien ylittävät trussiportit. Näiden pystytyksen aikana liikenne pysäytetään hetkellisesti muutamaksi minuutiksi kerrallaan, kertoo Saimaa Cycle Tourin tapahtumatuottaja Juho Suikkari.
Tiistaina 7.7. Katuosuuksien aitaaminen jatkuu.
Poikkeavat liikennejärjestelyt 8.–13.7.
Keskiviikkona 8.7. kello 13 suljetaan Helsingintien Inkerinaukion puoleiset ajoradat välillä Torkkelinkatu – Imatrankoskentie. Sulku on voimassa maanantaihin 13.7. noin kello 3 asti.
Liikenne ohjataan molempiin suuntiin keskustan puoleisille ajoradoille.
Samanaikaisesti suljetaan myös Inkerinaukio läpikulun osalta. Inkerinaukio ja Saimaa Cycle Tour EXPO avautuu yleisölle torstaina 9.7., ja on auki kello 16–20. Yöaikaan alue on suljettu ja vartioitu.
Perjantaina 10.7. kello 9 alkaen:
- Imatrankoskentie suljetaan kokonaan välillä keskusta – Pistetalojen liikenneympyrä
- pelastusajoneuvoille kulku sallittu
- jalankulku ja pyöräily sillan yli sallittu koko ajan
- Helsingintie ja Tainionkoskentie suljetaan välillä Torkkelinkatu – Kaupungintalon liikenneympyrä
- tontille ajo Tainionkoskentien puolella sallittu
Helsingintie ja Tainionkoskentie avataan liikenteelle lauantaina 11.7. noin kello 12.
Imatrankosken silta avataan liikenteelle sunnuntaina 12.7. noin kello 3.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 12.–13.7. Helsingintie ja Inkerinaukio avataan pääosin liikenteelle. Kuohun kulman torialue pysyy rajattuna teltan purkutöiden ajan maanantaihin 13.7. asti.
Tapahtuma starttaa lasten pyöräilyllä
Perjantaina 10.7. klo 16.30 järjestetään maksuton lasten pyöräily, jonka reitit kulkevat Imatrankosken sillalla sekä Vuoksen lenkillä Mansikkakosken ja Imatrankosken siltojen välillä.
– Lasten pyöräilyyn odotetaan noin 350–400 lasta. Pyydämme muita pyörätien käyttäjiä huomioimaan tapahtuman klo 16.30–18.00 välisenä aikana, Suikkari muistuttaa.
Perjantaina 10.7. kello 19 – lauantaina 11.7. kello 1.30 välisenä aikana starttaa noin 4 600 pyöräilijää maantiereiteille.
Pyöräilijöitä saapuu maaliin lauantain aikana noin kello 2.30–19.
Sunnuntaina 12.7. kello 8–11.30 liikkeelle lähtee noin 1 200 pyöräilijää gravel-reiteille.
Maaliin saavutaan sunnuntaina noin kello 12.30–19.
Lue lisää tapahtumasta ja sen aikataulusta Saimaa Cycle Tourin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Saimaa Cycle Tour on Imatran kaupungin suurtapahtumakumppani vuonna 2026.
Lisätietoja:
Juho Suikkari, Saimaa Cycle Tour, juho
saimaacycletour.com (juho[at]saimaacycletour[dot]com), p. 050 353 8281
kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, Imatran kaupunki, erika.luhtanen
imatra.fi (erika[dot]luhtanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4704
Joukkoliikenne Saimaa Cycle Tourin aikana
Saimaa Cycle Tourin aikana 10.−12.7.2026 liikennejärjestelyt muuttuvat Imatralla ja linjat 21,22 ja 23 siirtyvät poikkeusreitille. Tapahtuman aikaan linjan 23 Imatrankoski – Jakola -väli ajetaan erillisellä linja-autolla voimassa olevien aikataulujen mukaan.
Kirjoita kommentti