Kuva
Kuvassa kädet laittamassa liukuestettä kenkään nurmikolla.
Samat liukuesteet sopivat erilaisiin ja erikokoisiin kenkiin

Imatran kaupunki hankki 75 vuotta täyttäneille imatralaisille kenkien liukuesteet ja heijastinvaljaat

Tiedote
26.9.2022 11:49
Valjaiden jakelu aloitetaan vanhustenviikolla 5.10.2022.

Imatran vanhusneuvosto teki 20.1.2022 aloitteen kenkien liukuesteiden ja heijastinvaljaiden lahjoittamisesta 75 vuotta täyttäneille imatralaisille.

Vanhusneuvoston jäsenet alkavat jakaa tavaroita vanhustenviikon juhlassa 5.10. Kulttuuritalo Virrassa sekä Liiku kanssamme -tapahtumassa 6.10. Ukonniemi-areenalla.

Vanhustenviikon jälkeen liukuesteitä ja valjaita on noudettavissa Imatran kaupungin asiakaspalvelupisteiltä kaupungintalolla ja urheilutalolla.

Valtaosa iäkkäiden henkilöiden tapaturmista aiheutuu kaatumisista.

– Vanhusneuvostona haluamme huolehtia, että vanhuksilla on mahdollisuus liikkua itsenäisesti ja turvallisesti kodin ulkopuolella. Liikkuminen ylläpitää ikääntyvien toimintakykyä, mikä ehkäisee osaltaan kaatumisia, kertoo vanhusneuvoston puheenjohtaja Sanna Prior.

Iäkkäillä kaatumisten seuraukset ovat vakavampia kuin nuoremmilla. Niistä seuraa erilaisia vammoja, kuten lonkkamurtumia.

– Tempauksella voimme vähentää inhimillistä kärsimystä, mutta myös säästää rahaa, Prior sanoo.

Yhden lonkkamurtumapotilaan hoidon kustannus on noin 30 000 euroa vuodessa. Ikä lisää kaatumisen riskiä ja arviolta kolmasosa kaatumisista olisi ehkäistävissä.

Lisätietoja

Imatran vanhusneuvoston puheenjohtaja, Sanna Prior, sanna.prioratimatra.fi (sanna[dot]prior[at]imatra[dot]fi), p. 040 593 7676

Liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Henna Jääskeläinen, henna.jaaskelainenatimatra.fi (henna[dot]jaaskelainen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1097

Hyte-kerroin

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusvastuu siirtyy kunnilta valtiolle vuoden 2023 alusta. Näin ollen esimerkiksi lonkkamurtumien aiheuttamat kustannukset eivät enää vaikuta suoraan Imatran kaupunkin menoihin.

Valtio ottaa vuoden 2023 alusta käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosan eli HYTE-kertoimen. Siinä kuntien valtiolta saama raha määräytyy osittain kunnan tekemän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön mukaan. Tällä halutaan varmistaa että kunnat panostavat jatkossakin asukkaidensa hyvinvointiin ja terveyteen, vaikka terveyskulut eivät enää kuntaa rasitakaan.

Lue lisää HYTE-kertoimesta.