Kuva
Kolme ihmistä näyttelyä kasaamassa.
Näyttelyn pystytys on käynnissä. Työn touhussa Marko Auvinen ja Mirva Mustonen sekä idean äiti Katri Storhammar.

Sen seitsemää sorttia –näyttely avautuu perjantaina

Tiedote
16.8.2022 18:19
Kävimme pöytään ja aloin karjalaisen säpätyksen: ”Ota nyt, ota nyt, ota tuota ja tuota, ota lissää”.  Miehen ilme synkkeni synkkenemistään ja ajattelin, että voi hyvä luoja , nyt hää ei tykkää näistä tai jottai muuta. Lopuksi mies näytti jo vihaiselta ja kahden maakunnan välinen konflikti oli valmis.

Näin kertoo Tiina Päivinen-Sinkko siitä, kuinka eteläpohjanmaalainen mies hämmentyi ensimmäistä kertaa, kun karjalaiseen ruokapöytään pääsi. Tarinalla oli onneksi onnellinen loppu.

Tämä tarina ja moni muu on luettavissa, kuultavissa ja nähtävissä ensi perjantaina avautuvassa Sen seitsemää sorttia –näyttelyssä Kulttuuritalo Virrassa.

Pyysimme ihmisiltä tarinoita karjalaisesta vieraanvaraisuudesta kevään ja alkukesän aikana. Vastauksia tuli kaiken kaikkiaan yli 50. Iso kiitos niistä kaikille, Imatran vieraanvaraisuuskampanjasta vastaava markkinointipäällikkö Katri Storhammar sanoo.

Näyttelyn on koonnut ja rakentaa Mirva Mustonen, joka tunnetaan muun muassa Teatteri Imatralle tekemistään lavastussuunnitteluista ja skenografioista.

Suurin osa näyttelyn aineistoista on ihmisten muistoja ja erityisesti ne painottuvat isovanhempiin. Mukana on toki myös kertomuksia nykypäivästä, Mustonen toteaa.

Näyttelyvieras voi paikan päällä kirjoittaa seinätauluun oman muistonsa tai ajatuksensa vieraanvaraisuudesta. Näin aineisto kasvaa parhaimmillaan päivä päivältä.

Näyttelyn kokemisen yhteydessä voit myös herkutella uunituoreella riisipiirakalla Kahvila Virrassa, joka on avoinna näyttelyn ajan ma-pe klo 10–18.  Kahvila on luvannut, että herkkuja voi ostaa myös mukaan.

Näyttelyn avajaisia vietetään Kahvila Virrassa pe 19.8. klo 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

 

Lisätietoja:

Markkinointipäällikkö Katri Storhammar, Imatra Base Camp p. 020 617 6677, katri.storhammaratimatra.fi (katri[dot]storhammar[at]imatra[dot]fi)

 

 

Sen seitsemää sorttia -näyttely

  • Tarinoita karjalaisesta vieraanvaraisuudesta.
  • Näyttely on esillä Imatralla Kulttuuritalo Virran 2. kerroksessa ajalla 19.8.–30.9.2022.
  • Näyttelyssä esillä olevat kuvat, videot ja tarinat on koottu kevään ja alkukesän 2022 aikana eri ihmisiltä kerätyistä muistoista ja kokemuksista.
  • Näyttelyn avajaiset Kahvila Virrassa pe 19.8. klo 18, vapaa pääsy.

Vieraanvaraisuus-kampanja

  • Humoristinen mummovideo oli Imatran markkinointikampanjan pääosassa.
  • Pääasiallisina kanavina on ollut sosiaalinen media sekä elokuvateatterit.
  • Kampanja on tavoittanut sosiaalisessa mediassa sekä elokuvateattereissa yhteensä yli 900 000 henkilöä.
  • Markkinointipäällikkö Katri Storhammar: ”Siitä saatu palaute ollut harvinaisen positiivista”.