Kuva
Koulurakennus ja sisäpiha kesällä.
Yhteislukio toimii Mansikkalan koulukeskuksessa.

Imatran yhteislukion rehtoriksi Mika Luukkonen

Tiedote
23.6.2022 15:59
Hän aloittaa 1.8.

Imatran yhteislukion rehtoriksi on valittu Mika Luukkonen. Tätä nykyä hän toimii Lappeenrannan Lyseon lukion rehtorina.

Luukkosella on vankka kokemus hallinnollisista ja työjohdollisista esimiestehtävistä lähes 16 vuoden ajalta.

─ Luukkonen on ollut kehittämässä myös maakunnallista IB-lukiota, joten sitä kautta Imatran yhteislukio on hänelle jo tuttu, opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio toteaa.

Tiuruniemessä asuvalla Luukkosella on vahvat siteet ennestään Imatralle muun muassa urheiluharrastusten kautta.

─ Olen tulossa Imatralle hyvällä mielellä ja erittäin innoissani. Olen seurannut sitä, miten Imatra on viime vuosina panostanut koulutuksen kehittämiseen. Kun tilat on saatu kuntoon, on hyvä aika yhdessä henkilöstön kanssa miettiä miten pedagogiikkaa viedään eteenpäin, Luukkonen sanoo.

Kahdeksan hakijaa

Hän aloittaa 1.8. määräaikaisessa rehtorin tehtävässä Imatralla. Paikka vapautui, kun nykyinen yhteislukion rehtori Mika Strömberg valittiin Kuopion kaupungin keskustakampuslukioiden rehtoriksi. Strömbergille on myönnetty vuoden virkavapaus, minkä vuoksi Imatran yhteislukion rehtorin paikka täytetään aluksi määräaikaisena.

Hakijoita yhteislukion rehtoriksi oli 8. Yksi perui myöhemmin hakemuksensa. Haastatteluun kutsuttiin seitsemän hakijaa.

Haastatellut suorittivat myös ennakkotehtävän. Haastatteluryhmässä olivat Imatran kaupungin opetus- ja nuorisopäällikkö, apulaisrehtori ja henkilöstöasiaintuntija.

Kolmelle jatkoon päässeelle hakijalle suoritettiin lopuksi henkilöarvioinnit työpersoonnallisuuden ja motivaation sekä numeraalisen ja verbaalisen kyvykkyyden osalta. Testauksen suoritti Eilakaisla.

 

Lisätietoja:

Opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio, p. 020 6173404, minna.rovioatimatra.fi (minna[dot]rovio[at]imatra[dot]fi) (Tavoitettavissa to 23.6. klo 14-15)