Kuva
TImo Kallio
Timo Kallio sai Osallistu ja vaikuta -palkinnon vuonna 2022.

Osallistu ja vaikuta -palkinnot Timo Kalliolle ja Nuorkauppakamarille

Tiedote
21.5.2022 16:46
Huomionosoitukset annettiin tänään Imatrankosken kesänavauksen yhteydessä.

Imatran kaupunki jakaa vuosittain Osallistu ja vaikuta -palkintoja asukkaiden osallisuutta ja hyvinvointia edistävästä toiminnasta. Valinta tehdään kaupunkilaisten ehdotusten pohjalta.

Lauantaina 21.5. jaettu palkinto myönnettiin Timo Kalliolle talviulkoilureittien vapaaehtoisesta tekemisestä. Kallio tamppasi menneenä talvena kymmenien kilometrien reittiverkoston Ukonniemen ympäristöön maastopyöräilijöitä ja kävelijöitä varten.

Kalliota palkinnon saajaksi ehdottanut henkilö kuvailee Timoa näin:

- Pidän Timon ajattelutavasta luoda itselleen mahdollisuus harrastaa, tarjoten samalla muillekin sen. Hänen asenne kaikkeen harrastamiseen on sellainen, että jos joku jotain tekee niin ei se ole toiselta pois. Näitä tekeviä ja positiivisia tyyppejä täällä tarvitaan.

Kallion saama yksilöpalkinto on 250 euron arvosta kaupungin palveluja, kuten lippuja konsertteihin, uimahalliin tai paikallisliikenteeseen.

Joulupuu-keräyksestä kiitosta

Yhteisöpalkinnon sai tänä vuonna Imatran nuorkauppakamari. Nuorkauppakamari tunnetaan erityisesti vuosittaisesta Imatran Inkerin valinnasta.

Nuorkauppakamarin valintaa kaupunginhallitukselle esittänyt Osallistu ja vaikuta -työryhmä arvosti sen toiminnassa erityisesti Joulupuu-keräystä, jossa kerätään joululahjoja vähävaraisille lapsille ja nuorille.

– Osallistu ja vaikuta -työryhmä haluaa tällä valtuustokaudella puuttua eriarvoisuuteen. Siksi haluamme tehdä näkyväksi myös Nuorkauppakamarin ansiot eriarvoisuuden vähentämiseksi, kertoo Osallistu ja vaikuta -työryhmän puheenjohtaja Titta Myllärinen.

Yhteisöpalkinto on 500 euroa.

Muita kaupunkilaisten palkinnon saajiksi ehdottamia henkilöitä olivat biologian opettaja Satu Laine, Kalastuspuiston yrittäjä Toni Kainulainen ja monialayrittäjä Jussi Honka. Yhteisöistä ehdotuksia saivat Rajapatsaan kyläyhdistys, mielenterveystyötä tekevä Imatran Puukahvila, Musiikkia ja lukemista –hanke, Sienimäen asukasyhdistys ja viime vuonna palkittu Onnenkäpälät ry.

 

Lisätietoja:

Osallistu ja vaikuta -työryhmän puheenjohtaja Titta Myllärinen, p. 040 761 1736, titta,myllarinen @imatra.fi