Kuva
Arboristi tutkii puun kuntoa.
Vuoksentien lehmusten kuntoa tutkii arboristi Miia Kuokkanen Siemen ja Sydänpuu Oy:stä.

Vuoksentien lehmusten kunto arvioidaan tutkimuksilla

Tiedote
2.5.2022 14:58
Tulosten avulla tiedetään, kuinka puita tulee jatkossa hoitaa.

Vuoksentien varrella kasvavien lehmusten kunto kartoitetaan tutkimuksilla. Puut kuvataan mikroporalla ja ultraäänilaitteella tänään maanantaina ja huomenna tiistaina.

—Näin saamme tutkittua tietoa siitä, mikä puiden kunto on ja onko niiden sisällä esimerkiksi lahonneita osia, kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen kertoo.

Tulosten perusteella puille laaditaan hoito-ohjeistus.

—Tarkoitus on hoitaa lehmuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Tulosten perusteella tiedämme esimerkiksi, että vaativatko puut muita toimenpiteitä vuosittaisten hoitoleikkausten lisäksi.

Mikäli yksittäinen puu osoittautuu lahoksi ja ympäristölle vaaralliseksi, se saatetaan joutua kaatamaan. Ensisijainen tavoite kuitenkin on, että puut pystyvät kasvamaan kadun varrella mahdollisimman pitkään.

Lähes 100-vuotiaita lehmuksia

Vuoksentietä reunustaa yli 80 lehmusta. Luhtanen arvioi puiden olevan lähes 100-vuotiaita.

—Niiden kuntoa ei ole koskaan kunnolla tutkittu. Puut sijaitsevat katualueella ja vieressä kulkee myös Imatranajon katurata. Siksi meidän on oltava varmoja siitä, että puut ovat turvallisia.

Vastaavia tutkimuksia tehdään Imatralla aika ajoin. Aikaisemmin kaupunki on tutkituttanut ainakin Koskipuiston puita.

Tutkimuksen tekee Silmu ja Sydänpuu Oy.

 

Lisätietoja:

Kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, erika.luhtanenatimatra.fi (erika[dot]luhtanen[at]imatra[dot]fi), 020 617 4704

Päivitetty 3.5.2022 klo 8.20: Korjattu tutkimuksen tekevän yrityksen nimeksi Silmu ja Sydänpuu Oy.