Kuva
Sanna Petäjälehto.
Sanna Petäjälehto.

Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen on kaikkien vastuulla

Tiedote
7.4.2022 16:20
Ilmastoedelläkävijöihin liittynyt Sanna Petäjälehto huomioi ilmaston muun muassa lämmitystavassa ja liikkumisessa.

Sanna Petäjälehdon perhe huomioi ilmaston arjessaan monin tavoin.

—Olemme vähentäneet puunpolttoa lämmityksessä aurinkokeräinten, ilmalämpöpumpun ja maalämmön avulla. Jokapäiväisessä ajossa olevat autot olemme vaihtaneet täyssähköisiksi ja suosimme ruokavaliossamme paikallisia tuotteita, Petäjälehto kertoo.

Perhe on myös tehostanut jätteiden lajittelua ja kierrätystä sekä jättänyt näistä syistä kaatamatta tonttiin kuuluvan metsikön.

—Kaikkia muutoksia emme ole tehneet välttämättä pelkästään ilmastosyistä, mutta niillä on vaikutusta myös siihen. Ne ovat vaikuttaneet myös asuinmukavuuteen ja elämään yleensä.

Työ jatkuu myös Petäjälehdon perheessä

Petäjälehto uskoo, että jokainen voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen etenemiseen omilla valinnoillaan. Vastuu on niin yksilöillä kuin valtiolla.

Suomen pitäisi panostaa uusiutuvaan energiaan ja myös ydinvoimaan, hän sanoo.

—Energia on kaiken perusta. Lainsäädäntöä on tarvittaessa muutettava ja on katsottava tulevaisuuteen. Metsiä on pyrittävä säilyttämään ja ihmisiä on opetettava muuttamaan käytöstään, vaikka se tarkoittaisikin saavutetuista eduista luopumista.

Petäjälehdenkin perheessä seuraavat askeleet ovat jo suunnitteilla.

—Haluaisimme laittaa aurinkopaneelit sähkön tuottamiseksi ja uusia talon ovet ja ikkunat lämpöhukan vähentämiseksi, hän kertoo.

 

Maaseutu talkoissa - Hinkua Etelä-Karjalaan! 

Hinkua Etelä-Karjalaan! -hankkeen toteuttavat Imatran sekä Lappeenrannan seudulliset ympäristötoimet.  
Tavoitteena on löytää maaseudun asukkaista aktiivisia henkilöitä kokeilemaan arjessaan uusia ilmastoa huomioivia elintapoja. Hanketta rahoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta ja valtion osuudesta. Hankkeen budjetti on 350 000 €. Hankeaika on 1.3.2020 – 31.12.2022.