Kuva
Ilta-autinko ja uusi pumppaamo talvella
Mellonlahden pumppaamon tarkoitus on parantaa vedenlaatua. Kuva tammikuulta.

Mellonlahden pumppaamo käynnistyy kevään aikana

Tiedote
18.3.2022 17:54
Käynnistäminen viivästyi komponenttipulan vuoksi.

Mellonlahden vedenlaatua parantava urakka on viittä vaille valmis. Uusi pumppaamo on jo hyvän aikaa ollut paikoillaan, mutta sen käynnistäminen odottaa vielä viimeisiä komponentteja, jotta sähköt saadaan asennettua.

Viime kesän lopulla aloitetussa urakassa Mellonlahteen on upotettu kaksi putkea. Lisäksi Vuoksen ja Mellonlahden välille on asennettu yksi purkuputki. Tarkoitus on jatkossa pumpata Vuoksen vettä Mellonlahteen 200 litraa sekunnissa läpi vuoden.

Alun perin pumppaukset piti käynnistää jo marraskuussa.

─ Osien saaminen on ollut erityisen vaikeaa, rakennuttaja Henry Tapiola Mitrasta harmittelee.

Jos osat saadaan pian, pumppaamo aloittaa toimintansa kevään aikana. Viimeiset maisemointityöt tehdään kesällä.

Patotiellä ei ole talvikunnossapitoa, mutta omalla vastuulla siellä saa ulkoilla.

Jatkossa Mellonlahden jää tulee olemaan heikkoa pumppauspaikasta, mikä ulkoilijoiden tulee ottaa huomioon.

Yhteisprojekti

Mellonlahden vedenlaadun parantamista on suunniteltu kauan.

Mitra on hoitanut hankkeen koordinoinnin. Urakka on jaettu pienempiin osiin ja tekijöinä on ollut Imatra Kiinteistö- ja aluepalvelun (Kipa) ohella useita kilpailutettuja, paikalallisia yrityksiä.

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 400 000 euroa.

Noin puolet siitä kustantaa ELY-keskus ja puolet Imatran kaupunki.

 

Lisätietoja:

Rakennuttaja Henry Tapiola, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, p. 05 235 2827henry.tapiolaatmitra.fi (henry[dot]tapiola[at]mitra[dot]fi)