
Käräjäoikeudelta päätös virka-aseman väärinkäyttöä koskevassa asiassa
Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tänään antanut päätöksen entisen johtavassa asemassa toimineen viranhaltijan asiassa. Kaupunki oli tehnyt tutkintapyynnön viranhaltijasta.
Oikeus totesi entisen viranhaltijan syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttöön ja tuomitsi hänet kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä korvaamaan kaupungille oikeudenkäyntikuluja ja muita menoja noin 10 000 euron edestä.
Epäillyt rikokset tapahtuivat rekrytointien yhteydessä. Tapahtumat ajoittuvat vuoteen 2017 ja sitä edeltävään aikaan.
Kyseinen johtavassa asemassa ollut viranhaltija on jäänyt pois Imatran kaupungin palveluksesta vuonna 2018.
─ Kaupunginjohto perehtyy käräjäoikeuden päätökseen lähiaikoina. Emme ole ehtineet vielä tutustua päätökseen tarkemmin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen toteaa.
Käräjäoikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen.
Lisätietoja:
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen, p. 040 593 0552, ilkka.nokelainenimatra.fi (ilkka[dot]nokelainen[at]imatra[dot]fi)
Palvelujohtaja Arja Kujala, p. 20 617 2227, arja.kujalaimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)