
Imatran koululaisten suunnittelemissa liikenneturvallisuusvideoissa sattuu ja tapahtuu
Imatran kouluissa kokeiltiin viime syksynä aivan uudenlaista liikenneturvallisuuteen liittyvää mediakasvatuksen kurssia, jossa 4.-6. luokan oppilaat saivat suunnitella, käsikirjoittaa ja näytellä liikenneturvallisuusaiheiset videot.
Kuvauksesta vastasi Sweet Karelian elokuvantekijä ja videokuvaaja Lauri Aapro ja liikennekasvatuskurssin sisällöstä Liisa Väistö.
Kurssi aloitettiin tutustumalla videoon mediana ja keskustelemalla nuoria koskettavista liikenneturvallisuusteemoista. Käsikirjoitusta varten kurssilla tehtiin arjoitustehtäviä, jonka jälkeen kurssilaiset valitsivat oman teemansa ja syvensivät videonsa käsikirjoitusta.
Palautteissa oppilaat kertoivat oppineensa uusia asioita sekä liikenneturvallisuudesta että videon suunnittelusta.
– Kurssilla oli tosi kivaa ja en olisi edes ajatellut, että videon tekeminen olisi niin monimutkaista. Olis niin kivaa, että tämmösiä kursseja olis useamminkin, eräs oppilaista kertoo.
Kolme erilaista videota
Liikenne voi yllättää!
Mansikkalan koulukeskuksen videossa päähenkilöt kävelevät ulos. Kummallakin on kännykkä kädessään eivätkä he pelaamiseltaan huomaa lainkaan ympäristöään. Viime hetkellä lapset huomaavat lähestyvän uhan ja väistävät. Heidät ohittaa hitaalla vauhdilla kaksi rollaattorimummoa.
Vain kukko Pepe ei tarvi kypärää
Vuoksenniskan koulukeskuksen videossa on peräti kuusi kohtausta. Alkukuvassa sähköpotkulautailija ajaa musiikkia kuunnellen ilman kypärää ja aiheuttaa vaaratilanteita. Hän joutuu pahannäköiseen kolariin, joutuu sairaalaan, kotiutuu sieltä ja käy sovittelemassa toilailujaan.
Ole valo pimeässä ja käytä heijastinta
Kosken koulukeskuksen videossa tuodaan esiin, että vaikka jalankulkija näkee auton, autoilija ei aina näe jalankulkijaa.
Katso kaikki videot Imatran kaupungin Youtube-kanavalta.
Videotuotanto ja mediakasvatuskurssi oli osa Imatran kaupungin Liikenneturvallisuustyö mediakasvatuksen keinoin Imatralla -hanketta, jota rahoitettiin liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tieliikenteen turvallisuuden valtionavustuksella. Kurssin koordinoinnista ja vaikutusten arvioinnista vastasi rakennetun ympäristön asiantuntija ja digitalo Sitowise Oy.
Lisätietoja:
Liikennesuunnittelija Kaisa Pohjola, kaisa.pohjolaimatra.fi (kaisa[dot]pohjola[at]imatra[dot]fi), p. 020 - 617 4424