Kuva
kasvomaski
Vahva maskisuositus on jälleen kouluissa kaikilla yli 12-vuotiailla.

Etelä-Karjala epidemian leviämisalueeksi

Tiedote
23.11.2021 18:07
Kouluille vahva maskisuositus yli 12-vuotiaille.

Maakunnallinen tilannekuvaryhmä on linjannut tänään tiistaina 23.11., että Etelä-Karjala on koronaepidemian leviämisaluetta. Maakunnassa epidemiatilanne on huonoin Imatralla.

Leviämisalueeksi muuttuminen merkitsee sitä, että ravintoloille on oletettavasti tulossa ensi viikolla rajoituksia. Näistä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin, kun valtakunnalliset linjaukset ovat selvillä.

─ Vielä ei ole yleisötapahtumiin liittyviä kokoontumisrajoituksia, mutta niitä voi olla odotettavissa. Jos näin käy, Imatran kaupungilla on valmius koronapassien käyttöönottoon meidän tiloissa järjestettävissä yleisötapahtumissa, hyvinvointipäällikkö Arja Kujala sanoo.

Leviämisalue merkitsee myös sitä, että vahva maskisuositus palaa kouluille kaikille yli 12-vuotiaille. Myös varhaiskasvatuksessa aikuisille on voimassa vahva maskisuositus huomisesta keskiviikosta alkaen.

─ Maskeja toimitetaan lisää kouluille mahdollisimman nopeasti. Niitä kaupungin varastolla on runsaasti, Kujala toteaa.

Jotta taudinjäljitys ei viivästyisi, kehotetaan eteläkarjalaisia hakeutumaan testiin nopeasti, mikäli saa oireita ja epäilee altistumista koronavirukselle.

Imatran kaupungin koronatiimi kokoontuu torstaina ja linjaa muun muassa koulujen sekä päiväkotien joulujuhlista.

 

Lue maakunnallinen tiedote tästä

 

Lisätietoja:

Hyvinvointipäällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)