Kuva
Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Juuso Häkkinen (vas.), IRTI-teatterin perustaja Jorma Piispanen sekä hyvinvointilautakunnan jäsen Heini Vesterinen palkinnonjakotilaisuudessa.
Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Juuso Häkkinen (vas.), IRTI-teatterin perustaja Jorma Piispanen sekä hyvinvointilautakunnan jäsen Heini Vesterinen.

IRTI-teatterille Imatran taidepalkinto 2021

Tiedote
20.11.2021 14:15
IRTI-teatterin toiminta on kehittynyt ja jatkunut erinomaisesti myös korona-aikana, perustelee hyvinvointilautakunta palkintoa.

Imatran hyvinvointilautakunta on myöntänyt IRTI-teatterille vuoden 2021 taidepalkinnon pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstä harrastajateatterin parissa Imatralla.

Palkinnon myöntämisen perusteena lautakunta huomioi ennen kaikkea sen miten teatteritoiminta jatkui ja kehittyi korona-aikana. IRTI-teatteri otti uusia toimintatapoja käyttöön etäteatterin ja hybridimallin myötä.

Palkintosumma on 3 000 €.

Palkinnon vastaanotti IRTI-teatterin perustaja Jorma Piispanen tänään lauantaina 20.11.2021 Imatran Taideviikon Lystilauantai -tilaisuudessa Kulttuuritalo Virrassa.

Kyselimme Jormalta tunnelmia palkinnosta ja teatterista.

Minkälaisia ajatuksia palkinto sinussa herättää?

—Paljon kiitoksia palkinnosta! Mielettömän hienoa, että meidän työ huomioidaan myös kaupungilla. Irti Teatterin kautta on paljon imatralaisia nuoria löytänyt myös alan työelämään.

—Ensi vuonna tulee teatterille 30 vuotta täyteen. Jotain juhlallisuuksiakin on luvassa, mutta niistä huolehtivat nykyiset teatterin vetäjät Lauri Haltsosen johdolla.

—Aikanaan kävin Mikkelin Paukkulassa teatteriohjaajakurssin ja 29.8.1992 aloitimme Irti Teatteri -ryhmän harjoitukset vanhalla ITY-talolla. Heti alkuun tuli noin parikymmentä nuorta harjoituksiin. Minua jännitti varmasti paljon enemmän ensimmäiset harjoitukset kuin sinne tulleita lapsia. Mutta siitä se lähti!

Mitä IRTI-Teatterille kuuluu tällä hetkellä?

—Hyvää kuuluu! Ryhmät harjoittelevat Aseman Teatterilla sekä osa ryhmistä harjoittelee myös Vanhan Lyseon salissa.

—Meillä on tällä hetkellä kuusi ryhmää: Taaperot, Mantelit, Viherpippurit, Pippurit, Aikuiset ja  Imatra syndroomat -improvisaatioryhmä. Yhteensä lähemmäs sata harrastajaa.

Mitä toivot Imatran harrastajateatterilta tulevaisuudessa?

—Uutta tilaa etsitään, missä voisimme paremmin harjoitella sisäteatteria. Aseman Teatterilla tila käy välillä ahtaaksi ja tila on myös muuten käytössä juhlapaikkana, mikä myös rajoittaa meidän käyttöämme. Se on harmi, että vanhaa tilaa entisellä ITY-talolla ei voida enää käyttää. Siellä meillä oli hyvät tilat katsomoineen ja siellä on paljon nostalgiaa ja mm. teatterin oma kummitus, jonka askeleita rakennuksessa välillä kuulee. On siellä nähty vaalean naisen seuraavan harjoituksiakin. Mutta uusi tila kun olis, saisi lapset ja nuoret taas paikan, jota voisi kutsua toiseksi kodiksi kuten sitä vanhaa tilaa.

Mitä kuuluu eläkepäiviin?

—Ovakolla tein palkkatyöni ja siitä olen jäänyt jo eläkkeelle, mutta Irti Teatteri kuuluu edelleen jokapäiväiseen elämään. Teatterin lasten ja omien lastenlasten kanssa aika kuluu oikein mukavasti! Teatterin ryhmien harjoituksia käyn edelleen välillä katsomassa ja tykkään toimia talonmiehenä ja juoksevien asioiden hoitajana, vaikka suurimmaksi osaksi nuoremmat jo Teatterin toimintaa pyörittävätkin. Vielä olisi kiva joku näytelmä itsekin ohjata.

—Vuosittain olen ohjannut kahdesta kolmeen näytelmää tässä 30 vuoden aikana. Nyt ovat nuoret jatkaneet ohjaustyötä Irti Teatterilla. Lauri Haltsonen vetää teatteria tällä hetkellä ja hienoa, että hänkin on jäänyt tänne Imatralle harrastajateatterin pariin.

—Vetovoimaa löytyy ja moni täällä pienenä harrastanut teatterilainen on palannut takaisin Imatralle meille vierailemaan näytelmissä ohjaajina. Lapset ja nuoret antavat minulle valtavasti energiaa. Heiltä sain lempinimen Jomppakin, joka on jäänyt elämään.

Lisätietoja:

Kulttuuri- ja oppimiskeskuksen päällikkö Sarianna Purtilo, sarianna.purtiloatimatra.fi (sarianna[dot]purtilo[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 5401

IRTI-teatterin historiaa

IRTI-teatterin perusti elokuussa 1992 Jorma Piispanen. Nimi IRTI tulee ajatuksesta, että siellä ihmiset ovat irti jostain tutusta, toisenlaisessa paikassa ja olotilassa. Tuosta vuodesta lähtien IRTI on tuottanut näytelmiä lapsille ja aikuisille. Nyt teatterissa toimii ihmisiä vauvasta vaariin asti ja vuosien varrella IRTI:ssä on toiminut satoja ihmisiä.

IRTI-teatteri on mahdollistanut myös monen nuoren koettaa näyttelemisen lisäksi ohjaamista, valosuunnittelua, maskeeraamista, puvustusta, lavastusta ja kaikkea muuta teatteriin liittyvää. IRTI:stä on löytänyt moni nuori ammatin itselleen näyttelijänä, ohjaajana, teknikkona, lavastajana, toimittajana, juontajana, opettajana, tuottajana, tiedottajana jne. Näistä ammattilaisista moni on työskennellyt myös Nuorisoseuroissa. Suomi on täynnä huippuosaajia, jotka ovat voineet kutsua jossain vaiheessa nuoruuttaan IRTI:ä kodiksi.

Suomen Nuorisoseurojen vuosittain jakama Vuoden teatteriteko -palkinto eli Esko-patsas myönnettiin Vuoksenniskan nuorisoseuran IRTI-teatterille 21.3.2021 valtakunnallisessa nuorisoseurojen teatteritapaamisessa. Vuodesta 1948 alkaen jaetun tunnustuksen saajan teatteria pääsee vuodeksi koristamaan pronssinen Esko-patsas. Kiertopalkinto on taustaltaan Aleksis Kiven Nummisuutareiden Eskon kuvitteellinen näköispatsas. Pronssisen patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio.

Lähde: IRTI-teatterin verkkosivut