
Duuniseteiden kolmas hakuaika alkamassa
Duunisetelin tarkoitus on auttaa nuoria työllistymään ja tarjota mahdollisuus hankkia työkokemusta työuran alussa. Setelin arvo on 1500 euroa. Seuraava hakuaika on 1.12.-20.12.2021. Duuniseteliä haetaan sähköisellä lomakkeella, jonka linkki löytyy tämän sivun alalaidasta.
– Käytännössä seteli toimii kahdella tavalla. Ensinnäkin se tukee nuorta työn etsimisessä, ja toiseksi se kannustaa yrityksiä palkkaamaan nuoria työntekijöitä, Imatran kaupungin työllisyysasiantuntija Marika Vento kertoo.
Työnhaussa seteli on kovaa valuuttaa. Kun nuorelle on myönnetty seteli, hän lähtee etsimään työtä. Työnantajalle hän voi tarjota paitsi työpanoksensa myös 1500 euron suuruisen tuen palkkakuluihin.
Joulukuun hakukierroksella jaetaan kaiken kaikkiaan 14 seteliä: Lappeenrannassa kolme, Imatralla seitsemän, Ruokolahdella kaksi ja Rautjärvellä kaksi.
Jos hakijoita on enemmän kuin jaettavia seteleitä, setelit arvotaan.
– Ensimmäisten hakukierrosten perusteella voimme jo todeta, että seteli todella helpottaa työllistymistä, kertoo Lappeenrannan Ohjaamon ohjaamonuorisotyöntekijä Nina Laine.
Ohjeita hakijalle ja yrityksille
Joulukuun haussa setelin hakijan tulee olla alle 30-vuotias Saimaan ammattiopisto Samposta vuoden 2021 aikana valmistunut nuori. Seteleitä voivat hakea nuoret, joiden kotikunta on Imatra, Lappeenranta, Rautjärvi tai Ruokolahti. Hakeminen tapahtuu sähköisen lomakkeen kautta, ja haku käynnistyy 1. joulukuuta.
Ohjaamot tarjoavat nuorille tukea työnhaussa; tukea ansioluettelon ja työhakemuksen laatimisessa sekä työpaikan etsimisessä. Lisäksi Ohjaamot kannustavat ja tukevat vahvuuksien tunnistamisessa.
Työllistävän yrityksen tulee toimia Etelä-Karjalan alueella, ja työllistämisaika tulee olla vähintään kolme kuukautta. Lisäksi nuorelle pitää maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työtä tulee olla vähintään 20 tuntia viikossa ja 4 tuntia päivässä.
Tuki maksetaan työnantajalle ja se tulee käyttää nuoren työntekijän palkkakulujen ja lakisääteisten työnantajakulujen kattamiseen.
Tarkemmat ohjeet nuorille ja yrityksille löytyy osoitteista imatra.fi/duuniseteli (Rautjärven, Ruokolahden ja Imatran nuoret) ja lappeenranta.fi/duuniseteli (Lappeenrannan nuoret).
Kunnat rahoittavat
Duuniseteli on toteutettu Etelä-Karjalan kuntien, Ohjaamojen ja Saimaan ammattiopisto Sampon yhteistyönä. Rahoitus seteleihin tulee kunnilta. Tässä vaiheessa mukana ovat Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti ja Lappeenranta.
Duuniseteleitä jaetaan kolme kertaa vuonna 2021 ja neljä kertaa vuonna 2022.
Lisätietoja:
Iina Kovalainen, ohjaamoneuvoja, Ohjaamo Imatra, iina.kovalainenimatra.fi (iina[dot]kovalainen[at]imatra[dot]fi), 0406625637
Nina Laine, ohjaamonuorisotyöntekijä, Ohjaamo Lappeenranta, nina.lainelappeenranta.fi (nina[dot]laine[at]lappeenranta[dot]fi), 0405041946
Duunisetelin hakuaika: 1.12.-20.12.2021
Hakulomake ja lisää tietoa löydät sivulta www.imatra.fi/duuniseteli.
Duuniseteleiden jakelun hoitavat Imatran ja Lappeenrannan Ohjaamot.