Kuva
lumipatja pesäpallostadionilla, kaksi hihtäjää.
Ensilumenlatu stadionin kohdalla.

Imatran ensilumenladun pidentämistä lykätään viikolla

Tiedote
29.10.2021 16:54
Latu pitenee 8.11. alkavalla viikolla.

Ukonniemen ensilumenlatu avattiin 15. lokakuuta 1,5 kilometrin mittaisena. Latua oli tarkoitus jatkaa 2,8 kilometriin 1. marraskuuta, mutta ladun ylläpitäjien harkinnan tuloksena pidennys tehdään viikolla 45.

– Ratkaisu perustuu latustrategiaamme, jossa latujen hyvä kunto millä tahansa kelillä on ensimmäinen prioriteetti, kertoo latua ylläpitävän Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:n tekninen isännöitsijä Heikki Varis.

Myös lumen riittävyydestä halutaan olla varmoja. Kesällä Imatralle myönnettyihin tammikuun SM-hiihtoihin täytyy varata noin 20 000 kuutiota lunta. 

– Tämä määrä on nyt pois keväällä latustrategiassa suunnitellusta ensilumenladun paikkauslumesta. SM-kisojen kanssa ei haluttu ottaa mitään riskiä, vaikka pakkasta saatetaan ennen tammikuuta saadakin, Varis toteaa.

Ladun jatkamisen lykkääminen osui siinä mielessä hyvään hetkeen, että marraskuun ensimmäisellä viikolla Imatralla on vain yksi leiriryhmä. Suvantovaihe leirityksissä johtuu puolestaan Kontiolahden maailman cupin osakilpailun siirtymisestä kevääseen. Sen myötä kisaan valmistautuvien maajoukkueiden leirisuunnitelmat muuttuivat.

– Viikolla 45 leiritoiminta taas vilkastuu ja pidemmälle radalle on enemmän kysyntää. Laduille saapuu silloin seitsemän leiriryhmää, kertoo Imatra Base Camp Oy:n myyntipäällikkö Jaakko Jäppinen. 

Lisätietoja

Tekninen isännöitsijä Heikki Varis, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, heikki.varisatmitra.fi (heikki[dot]varis[at]mitra[dot]fi), 05 235 2855

Myyntipäällikkö Jaakko Jäppinen, Imatra Base Camp Oy jaakko.jappinenatimatra.fi (jaakko[dot]jappinen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 7008